Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen melkoisen tottunut ja paatunut dekkarien ja jännärien lukija, ja harvoin, jos koskaan, käy niin, että jokin lukemani päätyy uniini asti. Niin kävi kuitenkin Katkeamispisteen kohdalla, vaikkei se nyt edes mitenkään poikkeuksellisen tai yksityiskohtaisen raaka ollutkaan. Jokin siinä vain siis kosketti erityisesti.
Tapahtumat lähtevät liikkeelle kohtalokkaasta automatkasta: viimeisillään raskaana olevan äidin auto sammuu, ja hän lähtee hakemaan apua jättäen lapsensa, vähän toisella kymmenellä olevan Jackin ja pikkusiskot Joyn ja Merryn odottamaan. Mutta eihän hän tietenkään palaa takaisin. Juoni hypähtää sitten kolmen vuoden päähän: lapset, joista isän piti huolehtia, elävät nyt keskenään miten kuten. Kaikki ovat tahollaan traumatisoituneita eikä ihmekään.
Samaan aikaan pikkukaupunkia, jossa he asuvat, piinaa outo murtosarja: joku tunkeutuu hyvinvoivien ihmisten koteihin, vie vähän mitä milloinkin ja kumma kyllä jää nukkumaan murtonsa uhrien vuoteisiin, joten häntä kutsutaan poliisien taholla Kultakutriksi. Mutta onko kyseessä myös Kultakutri, kun Catherine Whilen, hänkin pitkällä raskaana, kotiin jätetään hurjan näköinen veitsi ja soitetaan uhkaava puhelu?
Tapausta tutkimaan saadaan turhantärkeän rikosylikonstaapeli Reynoldsin lisäksi Bauerin aiemmistakin kirjoista tuttu rikosylikomisario John Marvel. Marvel on karu ja karski, mutta fiksu; hän on joutunut Lontoon poliisista sisäisten tutkintojen jälkeen somersetiläiseen tuppukylään. Murtovarkaan jahtaaminen tuntuu hänestä perin turhauttavalta, hän kun on alun perin murharyhmästä lähtöisin.
Bauer hallitsee taitavasti kertojien vaihtelun: sekä Jackin, Marvelin, Reynoldsin ja Catherinen näkökulmat tuntuvat selkeiltä ja uskottavilta. Mutta tietenkin nuoren Jackin tarina on kaikista koskettavin: useimmiten hänestä kertovat luvut alkavat kuvauksella unesta, jossa äiti on joko elossa tai Jack saa selville, kuka hänet on murhannut. Ehkäpä tämä oli se romaanin osa, joka minuakin eniten liikutti. Lisäksi kirjailija kuvaa terävästi, usein aika armottomastikin, romaanin erikoisia sivuhenkilöitä.
Kyllä tämä kirja kannattaa lukea, ja siinä sivussa Bauerin edellisetkin teokset, jos niitä esimerkiksi kirjastoista saa käsiinsä. Hän on jännityskirjailijoiden aatelia.
