Leif GW Persson: Ken lohikäärmeen surmaa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Solnan rikospoliisi saa tutkittavakseen rutiininomaiselta juoppomurhalta näyttävän tapauksen, kun lehdenjakaja löytää vanhan miehen tapettuna kotioveltaan. Pian käy ilmi, ettei surmatyön uhri ollutkaan ihan tavallinen juoppo, vaan itse asiassa varsin kelvollisesti varoissaan oleva kirjanpitäjä, jonka liiketoimet eivät näytä täysin puhtoisilta. Tapahtumalla näyttäisi olevan yhteys vain hiljattain aiemmin tapahtuneeseen arvokuljetuksen ryöstöön sekä jo pidemmän aikaa jatkuneeseen rahanpesutoimintaan.

Katastrofin ainekset ovat ilmassa, kun poliisitutkinnan johtoon asetetaan komisario Evert Bäckström, joka on vastikään aloittanut Solnan rikospoliisissa. Nyt Leif GW Persson kuitenkin on varannut sankarilleen hieman toisenlaisen roolin kuin vaikkapa teoksissa Lindamurha ja Putoaa vapaasti kuin unessa. Kyllähän Bäckström edelleen on itsekäs, röyhkeä, ärsyttävä ja ennakkoluuloinen, mutta jotain muutakin on tällä kerralla luvassa.

Ehkäpä kirjailija haluaa antaa hölmölle komisariolleen vanhoilla päivillään vielä yhden mahdollisuuden, kun vanhaa arkkivihollista Lars Martin Johanssoniakaan ei ole sotkemassa kuvioita. Muilta osin Perssonin henkilöhahmokategoria on melko erilainen kuin ennen: valtaosa henkilöistä, niin poliiseista kuin tutkittavistakin, on maahanmuuttajia, ja varsin monella on vieläpä suomalainen tausta.

Leif GW Persson on erinomainen poliisityön kuvaaja. Hän osaa kirjoittaa vetävästi rutiinitutkinnastakin. Ken lohikäärmeen surmaa on viihdyttävä jännäri, jonka loppuratkaisu yllättää tarkkaavaisenkin lukijan. Kun mukana on vielä aimo annos nasevaa sanailuakin, Perssonin tekstiä on jälleen kerran ilo vinkata.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Vähän takaperoisesti luen Perssoneita, Pinokkion nenästä aloitin. Vinkin arvoinen oli tämäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *