Kuvakirjoissa voidaan käsitellä hienovaraisesti vaikeita asioita. Kiven ja veden kirja kertoo lapsesta, jonka kotona ei ole turvallista olla. “Iso on sillä tuulella. Silloin voi tulla mitä vain. Voi tulla sanoja kuin kivisade. Voi tulla jotain, mikä hajottaa. Se on minun vika.” Yksityiskohtiin ei sinänsä mennä, eikä se ole tärkeää; lapsen kokemus on aikuisen arvaamattomuudesta ja satuttavuudesta on. ”Vieläkin ison kanssa on välillä kaikki hyvin. En tiedä, miksi kaikki aina muuttuu muuksi.”
Kotitilanne heijastelee kouluunkin. Siellä on onneksi turvallisia aikuisia, jotka näkevät ja kysyvät, mitä kuuluu, ja ottavat vastaan sen, mitä lapsi kertoo. Kertominen auttaa: “Mutta sen tiedän nyt, ettei syy ole minun.” Kirjan lopusta löytyy turvataitotehtävä, jossa aikuinen ja lapsi voivat yhdessä poimia aukeamalta sanoja ja keksiä itsekin lisää, kertomaan mikä lapsen elämässä on hyvää ja mikä pelottavaa. Sitä kautta voi opetella tunnistamaan ja nimeämään tunteita ja kohtaamaan asioita, joita ei tarvitse itse kantaa.
Tarinan on kirjoittanut Katri Tapola ja kuvittanut taidemaalari Selja Raudas. Jo neljä yhteistä kirjaa tehneet tekijät ovat serkukset keskenään. Teksti on runollista ja herkkää, se tunnelmoi eikä alleviivaa liikaa. Kirjan kuvitus on taiteellisesti mielenkiintoista ja korkeatasoista. Se yhdistää väriliituja ja kollaasitekniikkaa. Taidokas värinkäyttö luo kirjaan aukeamalta toiselle vahvasti vaihtelevia tunnelmia: välillä on synkkää myrskyä ja välillä todella hempeän vaaleanpunaista. Voimakas värinkäyttö auttaa myötäelämään kirjan tunnelmassa.
Kirjan lopussa on myös ohjeita aikuiselle ja lapselle ja listaus erilaisista auttavista chateista ja päivystävistä puhelimista, joihin voi ottaa yhteyttä, jos tarvitsee apua.









