Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Moni rähinöintiin pettynyt keskivertoihminen on alkanut liikkua poliittisesti oikealle kohti konservatismia ja huomannut, ettei se ei olekaan väitteistä huolimatta dogmaattinen ideologia, vaan poliittinen elämänasenne, joka nojaa toiminnassaan tosiasiallisiin olosuhteisiin ja realistisiin mahdollisuuksiin, kuten asiaa tutkinut Onni Rantala kirjoittaa jo 1960-luvulla ilmestyneessä kirjassaan. Mutta onkohan näin?
Rantalan kirjoitukset herättävät monia kysymyksiä, kuten miksi suomalainen konservatismi on poikennut yleiseurooppalaisista esikuvistaan. Suomen oikeistolaiset esimerkiksi karttoivat aluksi sanaa ”konservatismi”. Kokoomuksen jäsenillä oli konservatismista, oikeistolaisuudesta ja jopa porvarillisuudesta erään 1950-luvun lopulla tehdyn tutkimusten mukaan verrattain sekava kuva. Monet heistä antoivat käsitteille poliittisen iskusanan epämääräisen värityksen. Näin vaikuttaa olevan edelleen.
Taustalla vaikuttivat aiemmin traditionalismi ja jäykkä staattinen maailmankuva, jotka olivat Euroopassa konservatiivisessa ajattelussa vallalla vielä 1800-luvun. Olemassa olevan säilyttäminen ja puolustaminen oli noussut tärkeäksi Ranskan vallankumouksen jälkeisissä epävakaissa oloissa. Vaikka eri maiden käsitys konservatismista eroaakin toisistaan, on sillä myös monia yhteisiä tunnusmerkkejä, joita ovat tutkineet muun muassa professori F. J. C. Hearnshaw ja professori Samuel P. Huntington.
Ihminen on pohjimmiltaan uskonnollinen olento. Uskonto ja moraali ovat sivistyneen yhteiskunnan perusta. Yhteiskunta on sen osien yläpuolella. Valtiolliseen ja kansalliseen yhteyteen liittyy aktiivinen ulkopolitiikka ja luja maanpuolustus, minkä lisäksi se vaatii valtiovallalta lujuutta ja yleisen järjestyksen ylläpitämistä yhteiskunnassa. Perhe kuuluu yhteiskunnan perusinstituutioihin.
Tämä arkkikonservatismi on tuttua muun muassa Trumpilta, samoin väitteet rikkaiden merkityksestä taloudelle. Konservatiivien mukaan yksityinen omistusoikeus ja vapaa kilpailutalous takaavat niin yksityishenkilöille kuin kansallekin korkeimman elintason. Yhteiskunnallisia oloja kehitettäessä on seurattava perinteitä, historiaa, kokemuksia ja todellisuutta eikä dogmaattisia oppeja. Asteittainen uudistuspolitiikka turvaa vakaan yhteiskunnan. Sosiaalisessa uudistustyössä samoin kuin demokraattisen järjestelmän sovelluttamisessa on toimittava varauksellisesti ja varovaisesti.
Konservatiivien joukoissa oli myös reformaattoreiksi kutsuttuja uudistajia – tosin vähemmän kuin vanhoillisia säilyttäjiä – kuten Edmund Burke, Adam Smithin ystävä ja liittolainen. Hän asettui avoimeen vastarintaan taantumuksellista valtaa vastaan, kuten kolme muutakin tunnettua konservatiivia Muller, Savigny ja Sismondin, joiden mielestä vallankumousta pystyi vastustamaan ilman, että yhteiskuntakehitystä piti pysäyttää.
Myös suomalainen konservatismi kätkee yhä sisälleen erilaisia suuntauksia. Millaisia? Niiden synnystä saa selkoa Onni Rantalan kirjasta.