Heidi Jaatinen: Koski

Koski

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Melkoinen kirja, tämä Koski. Sen tapahtumat alkavat vuodesta 2015, kun kirjailijan isä saa syöpädiagnoosin. Siitä syöksytään vuoteen 1912, kiuruveteläiseen Kosken taloon, jossa niin ikään on kuolemaa käsillä: talon emäntä Hilma on kuolemassa lapsivuoteeseen. Yhdestoista lapsi koitui kohtaloksi.

Isäntä Tuure on aikoinaan tullut taloon isäntärengiksi, kutsuntoja välttämään. Toiset pakenivat tsaarin armeijaan joutumista Amerikkaan, Tuure naimakaupoilla. ”Mihin tahansa, kunhan on ainoa mies talossa.” Mutta eipä talo emännättäkään toimi, joten Hilman paikalle on saatava uusi.

Kaukaa ei vaimoa haeta: Tuuren uudeksi puolisoksi tulee Stiina, tytär Puolakan talosta, jota emännöi Hilman sisko Ida, siis uudeksi vaimoksi entisen siskontyttö, lasten serkku. Ei ole hiljaisella Stiinalla helppoa sopeutua ison talon emännäksi, mutta pikku hiljaa paikka löytyy ja omiakin lapsia tulee. Apuna on myös Kosken luottopiika Tilda.

Vuodet vierivät ja levottomuudet lisääntyvät myös Kiuruvedellä. Työväentalolla kohistaan, maailmalta kantautuu kaikenlaista, aletaan puhua lahtareista ja työväestä, punakaartista ja suojeluskunnista. Tapahtuu valmistautumista ja lopulta sotaa. Kosken tarmokas nuori mies Paavo päätyy sotaretkillään ensin Varkauteen ja sieltä Vienaan osana Malmin retkikuntaa. Sota ei suoranaisesti Koskeen tule, mutta jälkiseuraamukset sitten siitäkin edestä.

Koski on paksu ja raskas kirja, mittaa on yli 600 sivua ja oikeastaan kirja tuntuu vielä pidemmältäkin. Sen lyhyet luvut etenevät kronologisesti, milloin eivät poikkea nykypäivän kehyskertomuksessa, mutta kertojat vaihtelevat: asioita tarkastellaan Tuuren, Stiinan, Paavon, Tildan ja renki Seetin näkökulmista. Kosken asukkaiden tarinaa tarkkaillaan nopein leikkauksin, ohimenevin katkelmin. Väkeä on paljon, kärryillä pysyminen vaatii jonkun verran työtä ja vaivannäköä.

Heidi Jaatisen tapa kirjoittaa on kiinnostava ja erottuu, hyvässä ja pahassa. Tekstissä on runollisuutta, tenhoavaa kielenkäyttöä, värikkäitä sanankäänteitä. Se tekee tekstistä elävää, mutta myös osaltaan kirjasta raskaan lukea. Maalaistalon elämä tulee varmasti tutuksi, siinä määrin perinpohjaisesti Jaatinen tapahtumia kuvaa.

Goodreadsin arvioiden perusteella olisi voinut jäädä lukematta, onneksi oli jatko-osa Suvannon arvio houkuttelemassa tarttumaan. En toisaalta ihmettele, että tämä on monilta kesken jäänyt; minullekin työmaa oli paikoin raskas. Ymmärrän myös näkemyksiä siitä, että jotain keventämisen varaa Koskessa olisi voinut olla, Paavon sotaretkeäkin käytiin läpi kovin pitkään, eikä kehyskertomuskaan ihan koko mitalta täysin tarpeelliselta tunnu. Samalla tämä kaiken vuolaus ja järeys on osa Kosken vetovoimaa.

Sadan vuoden takaisen historian ystäville tämä on kelpo katsaus elämään Kiuruvedellä vuosina 1912–1918, ja jos lisää haluaa, Suvanto tosiaan jatkaa pitkälle 1920-luvulle ja kolmaskin osa sarjaan on ilmeisesti luvassa. Mutta varauksin, on Koski sen verran pitkä ja perinpohjainen savotta.

Punainen pätsi, kuin kiuas ilkkui aurinko, kuritti ja vimmoitti! Mene! Lähde! Paavo iloitsi, kun he pääsivät liikkeelle. Usmankoski ei pettäisi, Usmankosken mahtava jyly. Jo kaukaa kuuli kuinka se peittosi kaiken, kuinka se väsymyksen, ilonkin peittosi.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 085 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...