Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Professori Erkki Aurejärvi on profiloitunut tupakkateollisuuden vastustajana. Kirjassaan Kovaa peliä hän kertoo kokemuksistaan ja ilmaisee varsin teräväkielisesti mielipiteensä suomalaisesta oikeuslaitoksesta ja sen tuomarikunnasta. Lukija viihtyy Aurejärven muistelmien parissa, mutta Aurejärven kiukun kohteiksi joutuneita varmasti ärsyttää.
Oikeuslaitos ja tupakka kuuluivat jo nuoresta pitäen Aurejärven elämään. Ensimmäiset kokemukset tuomarikunnasta olivat vastenmielisiä, eivätkä ne koskaan miellyttävimmiksi muuttuneetkaan. Tupakka oli osa opiskelijaelämää, ja kun Aurejärven ystävä huomautti, että piippu suussa Aurejärvi saisi helpommin naisia, toiveikas Erkki riensi piippua hankkimaan.
Aurejärven opiskeluaikoja väritti velttoilu ja pieni rötöstely, jonka seuraukset olivat katkaista uran lain parissa. Onnekkaiden sattumien ja kovan työnteon kautta asiat järjestyivät. Aurejärvestä tuli siviilioikeuden professori ja kunnallispoliitikko sekä tupakkateollisuuden vihollinen, joka käyttää tupakkayhtiöiden tuottamasta tuhosta nimitystä joukkomurha.
Ensimmäinen oikeudenkäynti tupakkayhtiötä vastaan nostatti Suomessa kohun, jonka käänteistä on nyt hämmentävää lukea. Tupakoitsijat, lääkärit ja osa kansaakin riensi puolustamaan tupakkaa. Aurejärven muistelmissa viha on yhä voimissaan, ja moni saa kuulla kunniansa. Aurejärvi kihisee kiukusta, ja niin kihisevät todennäköisesti ne tuomaritkin, jotka Aurejärvi mainitsee nimeltä. Aurejärvi ei arvosta tuomarikuntaa korkealle: hänen mielestään sen jäsenet ovat enimmäkseen typeriä ja laiskoja. Hänen luonnehdintansa osuu akateemisesti koulutettujen ihmisten herkimpiin kohtiin: heidän älyynsä ja oppineisuuteensa.
Aurejärven muistelmissa on lukuisia hauskoja anekdootteja ja värikkäitä muistoja yliopistosta, työelämästä ja politiikasta. Hauskuuden rinnalla kulkee synkkä juonne: tupakkateollisuuden kieroilu, valehtelu sekä yleinen ja kaikenkattava vastuun välttely saavat välillä absurdejakin muotoja. Tuomarikunnan ratkaisut ovat yhtä kummallisia: tupakkayhtiöt eivät ole tietoisia tupakan vahingollisuudesta, mutta asiakkaan on oltava siitä perillä. Päättömät tuomiot saavat Aurejärven toteamaan, että vaikka tuomarit ovat tyhmiä, röyhkeitä, itserakkaita, ammattitaidottomia, herkkähipiäisiä ja paskantärkeitä, ”heidän pahin vikansa on se, ettei heitä lyödä”. Tuomareiden tulisi kunnioittaa kansalaisia eikä kansalaisten tuomareita.
Aurejärven Kovaa peliä -kirjaa on sen raskaasta aiheesta huolimatta mukavaa lukea. On aina ilahduttavaa löytää elämäkerta, jota ei ole haalistettu lauhkeaksi, beigen sävyiseksi jaaritteluksi. Vielä kerran taistoon!