Helena Dahlgren: Kultaseni

Kultaseni-kirjan kannessa on rakeinen kuva juhla-asuisesta naisesta. Nainen on kuvattu selkäpuolelta ja hän katsoo olkansa yli. Naisella on helminauha kaulassa ja isot, näyttävät korvakorut. Taustalla näkyy sumea pukuun pukeutunut mies.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Lilian Craig työskentelee Lontoon radiotehtaalla. On sotavuosi 1943. Vapaa-aikana ihmiset yrittävät unohtaa sodan ja juhlivat kuin sotaa ei olisi. Lilian on muuttanut Lontooseen jo 16-vuotiaana köyhästä kaivostyöläisperheestä. Lontoossa hän on päässyt tekemään mallin töitä, ja näytellyt myös joissakin elokuvissa sivurooleja. Hänen paras ystävänsä elokuvamaailmasta on Kay Kendall, jonka kanssa hän käy Les Ambassadeurs Clubilla. Kun sota alkoi, mallintyöt ja samalla tulot vähenivät. Joinakin aamuina Lilian lähtee töihin radiotehtaalle vain ruisleivänpala eväänään.

Lilian pääsee kuitenkin mukaan Lontoon hienoimpiin juhliin ystävänsä Kayn ansiosta. Kay on varakkaammasta perheestä, ja asuu vielä kotonaan Westminsterissä taiteellisten vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Myös Kay on näyttelijä ja tehnyt jo isompiakin rooleja elokuvissa.

Eräänä iltana Lilian ja Kay ovat jälleen viettämässä iltaa Ambassadeurs Clubilla, kun Lilian kohtaa ensimmäisen kerran miehen, joka esittelee itsensä prinssi Bertiliksi. Lilian toteaa, että sitten hän on Saban kuningatar. Lilian ja Bertil käyvät mielenkiintoisia vaikkakin lyhyitä keskusteluja illan aikana ja vaihtavat puhelinnumeroita.

Joitakin päiviä myöhemmin Lilianille on järjestetty syntymäpäiväjuhlat. Hän soittaa Bertilille, ja kutsuu tämän syntymäpäivilleen. Lilian on päättänyt olla rehellinen Bertilille, ja kertoo menneensä naimisiin sodan alussa, eikä ole tavannut miestään vuosiin. Bertiliä se ei tunnu häiritsevän, ja he alkavat seurustella.

Aluksi he tapaavat Lilianin asunnossa Knightsbridgessä, pienessä Box Cottagen asunnossa. Kun The Blitz, 45 päivää kestävät Lontoon pommitukset alkavat, Bertil hakee Lilianin luokseen Edwardes Squarelle, jossa hänellä oli iso asunto, ja taloudenhoitaja, joka voi pitää huolta myös Lilianista.

Bertilille ja Lilianille on selvää, että he jakaisivat elämänsä. Ollakseen vapaa, Lilian joutuu ottamaan avioeron miehestä, jota hän ei ollut nähnyt vuosiin. Bertil ei voi kuitenkaan mennä naimisiin Lilianin kanssa, joka ei ole aatelinen.

Kultaseni on tarina rakkaudesta, uhrautuvaisuudesta ja yhteisen tulevaisuuden odottamisesta. Tarina perustuu tositapahtumiin, ja se kertoo Ruotsin prinssi Bertilin ja Lilian Craigin kielletystä ja väsymättömästä rakkaudesta. Kultaseni on Rakkautta hovissa -sarjan ensimmäinen osa.

Romaani on mukavaa, vaikka toisaalta rankkaakin luettavaa yhdestä tunnetuimmasta eliniän kestäneestä suhteesta. Vaikka tapahtumat ovat tosia, kuten suurelta osin henkilötkin, niin kyseessä on romaani eikä elämänkerta, ja kirjailija on ottanut taiteellisia vapauksia kuvaillessaan tapahtumia.

Kirja on hyvin kirjoitettu. Jotkut käännöksen yksityiskohdat hieman ihmetyttivät. Esimerkiksi prinssin vitsaillessa, että hän on töissä Sverige Ab:llä, käännöksen pitäisi olla Ruotsi oy:llä, jolloin lukija ymmärtäisi asian vitsiksi.

Soili Vuorenmaa

Olen työskennellyt koko ikäni viestinnän ja markkinoinnin parissa. Koulutukseltani olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteellisestä valmistunut FM. Luen pääasiassa kotimaisia dekkareita 50–100 vuodessa, ja kirjoittelen niistä arvosteluja, aiemmin vain muutamalle sivustolle Facebookiin ja viiteryhmilleni, nyt pyrin kirjoittamaan kirjavinkkini tänne. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 335 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...