Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Irma, Siiri ja Anna-Liisa ovat virkeitä yhdeksänkymppisiä leskirouvia. He asuvat palvelutalo Ehtoolehdossa, jossa vapaa-aikaa siivittää punaviinin tissuttelu, kortin pelaaminen ja kuolinilmoituksista tuttujen etsiminen. Hautajaisissa mummot vierailevat tiheästi. Erään kerran jopa erehtyvät vainajasta, mutta pääasia että jonkun hautajaisissa tuli käytyä.
Muorien päiviin alkaa tulla säpinää ja outoja tapahtumia, kun talon kokki Tero kuolee. Henkilökunta alkaa käyttäytyä omituisesti ja yhtäkkiä vanhuksia siirretään dementiaosaston puolelle ja aletaan laskuttamaan ylimääräisistä palveluista. Ilmestyypä Siirinkin dosettiin yks kaks uusia oudon värisiä pillereitä. Siinä ovat mummot ihmeissään, mitä tapahtuu..?
“Arvaatkos mitä?” Irma aloitti ennen kuin Siiri oli ehtinyt istumaan korttipöydän ääreen. “Lierihatturouva C-rapusta ei olekaan kuollut. Ja niin kuin me ehdimme häntä jo surra!”
Samalla kun muorit koittavat selvittää talon outoja tapahtumia, alkaa Irma oireilla oudosti. Ystävät ovat huolissaan ja koittavat tehdä parhaansa, ettei Irma joutuisi suljetulle dementiaosastolle, joka on kuolemaakin pahempi vaihtoehto. Irman päätyessä sairaalakierrokselle, Siiri ja Anna-Liisa alkavat keskenään tutkia palvelutalon outoja tapahtumia. Siirin, Anna-Liisan ja Irman ystävyys on kirjassa kuvattu arvokkaasti. Ystävää ei jätetä, oli ikää mittarissa kuinka paljon tahansa.
“Tänä keväänä mummo pukeutuu persikan ja oliivin sävyihin. Kauniisti laskeutuva hame peittää kookkaankin avanteen ja tuo sääret rollaattorin takaa näyttävästi esiin. Värikkään sandaalin korko on hillitty mutta nuorekas, ja pilkullinen sifonkihuivi viimeistelee tyylikkään kokonaisuuden.”
Kirjan tarina on mielestäni hauska, vaikka aihe onkin vakava ja kuolema vierailee usein. Dekkariksi en itse tätä luokittelisi, koska tarinan kuolemat tapahtuvat ikään kuin hieman “sivussa”.
Siirin ajellessa aikansa kuluksi ratikalla, myös lukija pääsee kurkistamaan Helsingin keskustan elämää ja arkkitehtuuria. Vaikka kirja kertookin kuolemasta ja oudoista tapahtumista sen ympärillä, on siinä onnistuttu myös sivuuttamaan tärkeää aihetta, vanhusten hoitoa Suomessa.
Minna Lindgren (s. 1963) on kirjoittanut kirjan, joka käsittelee oikeastaan arkaa aihetta. Vaikka kirjassa tapahtuva vanhustenhoito onkin tarinassa kärjistetty, niin silti se pistää miettimään omankin ammatin puolesta, millä tolalla vanhusten hoito oikeasti maassamme on. Ja miltä kantilta vanhukset itse näkevät hoidon?
Lindgren on onnistunut kuvailemaan vanhusten elämää ja vanhuutta arvokkuudella.