Eppu Salminen: Lasten ristiretki

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Eppu ”Reijonpoika” Salminen kasvoi teatterissa, istui kuiskaajan sylissä ja toimi myöhemmin nuorisoteatterissa. Hänelle tuli lähes pakkomielteeksi päästä sinne, minne hän ehdottomasti tunsi itsensä kuuluvan — Teatterikorkeakouluun! Pakko!

Eppu pyrki, antoi kaikkensa eikä päässytkään sisään ja koki sen tietysti epäoikeudenmukaiseksi. Vika oli selvästi Turkan. Toinen pyrkiminen meni pieleen heti alussa. Kolmas kerta onnistui. Hän oli sisällä, oikeasti. Tuuletusta. Lisää tuuletusta. Lisää treeniä ja vähän kivaa kavereiden kanssa.

Kun koulu alkaa, Eppu ei enää tajua missä mennään. Eikä Epun mukaan tunnu tajuavan kukaan mukaan. Jumalan teatterin esiintyjät ovat olleet pidätettyinä Oulun tapahtumien jälkeen ja tunnelma koulussa on vähintään paranoidinen. Tilanne huipentuu ns. kuuluisaan valtaukseen, josta ei kukaan enää tunnusta muistavansa juurikaan mitään. Turkan eroamista vaaditaan, vaaditaan paljon muutakin. Kuka vaatii ja mitä — sekään ei ole enää selvää, luultavasti ei edes Epulle itselleen. Eppu päättää ottaa tässä vaiheessa vuoden vapaata koulusta ja palata myöhemmin takaisin, ehkä itselleen onneksi, todennäköisesti myös paetakseen tilannetta.

Kirjaa kutsutaan dokumentiksi. Minä näen tässä turhautuneen nuoren miehen ajatuksia ja tuntemuksia kovin pitkän ajan jälkeen. Hän yrittää kertoa Teatterikorkeakoulun hulluista vuosista, eikä siinä kuitenkaan oikein onnistu. Enemmänkin esille tulee hän itse, minä-minä-minä, omat hulluttelut, dokaaminen ja hirveä sisäinen pakko päästä kouluun. Näistä ns. Turkan päivistä on tekstiä lopulta kirjassa aika vähän ja mielestäni sekin on muiden kautta elettyä. Eppu tunnustaakin, että eihän hän itse ihan oikeasti ollut mukana. Turkka ei esimerkiksi kertaakaan opettanut häntä. Itseäni häiritsi kirjan nimenpudottelu, Salminen tuntee ja on tavannut kaikki ja muistaa nimetä milloin ja missä. Produktiotkaan eivät hirveästi vakuuta.

Helppolukuista proosaa, mutta itse asiasta eli Turkan vuosista ja Teatterikorkeakoulusta noina aikoina on tehty paljon parempiakin kirjoja. Voisin ehkä suosittaa tätä kirjaa henkilölle, joka ei ole koskaan aikaisemmin kuullut Turkasta ja hänen metodeistaan sekä Teatterikorkeakoulun pääsykokeiden pienistä omituisuuksista. Tämän jälkeen voisi sitten ehkä etsiä faktatietoa asiasta muista paremmin kirjoitetuista ja ehkä enemmän itse asiaan ja tapahtumiin kohdistuvista lähteistä. Valitettavasti itse näen tämän takana pettyneen pojan hieman apeana ja ehkä pelästyneenäkin kirjaamassa tuntojaan.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

5 kommenttia

  1. ”Valitettavasti itse näen tämän takana pettyneen pojan hieman apeana ja ehkä pelästyneenäkin kirjaamassa tuntojaan.”

    Mitäs valittamista tässä on? 😮

    Käsitin, että olet pettynyt siitä, että Salminen ei olekaan se vahva ihminen, joka on löytänyt sisäisen sankarinsa Turkan aikana tai siitä huolimatta.

    Turkan opetuslasten riehuminen oli ihan oikeasti väkivaltaisuudessaan pelottavaa jo lehtien sivuilla, miksei myös paikan päällä koettuna.

    Jos Salminen on tuntenut turvattomuutta Teatterikorkeakoulussa, niin eikö hän ole onnistunut silloin kuvailemaan vuosikymmenien takaisia tuntojaan onnistuneesti?

    Huomasin kritiikissäsi samankaltaisia painotuksia kuin Timo Harakan Hesarin kirjoituksessa (jota en kyllä parhaalla tahdollakaan voi kutsua kritiikiksi). Onko juttu sinulle tuttu ennestään?

  2. Salmisen kirja on hulvattoman hauska ja terävä kuvaus Teakin hulluista vuosista. Irjan arvostelu on ivaileva ja asenteellinen.Taidat olla Timo Harakan ystävä?

  3. Ei, en ole Harakan ystävä – kerron vain oman mielipiteeni…

  4. Aiheet joista kirja kertoo vaihtelee aika laidasta laitaan eikä sinänsä olekaan mikään syväluotaava esittely Turkasta.
    Mutta mikäli Turkasta ja etenkin Parviaisesta kertovat osiot ovat faktaa, ei mielestäni tuollaisia voi ignoorata sanomalla että ovat pettyneen pojan tarinoita tai ”pieniä omituisuuksia pääsykokeissa”.

  5. Myöhäinen vastaus tähän, mutta mielestäni kepeä teos, ihan leppoisaa parin tunnin luettavaa. Uskon Turkasta kerrotun kritiikin, pari ystävää tavannut hänet ja tietää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *