Tämä kirja on alunperin vuonna 2016 ilmestyneen elämäkerran täydennetty painos, mutta ainakin minulle ihan uusi ja sen myötä ajaton, koska Heikki Kinnunen on elävä legenda. Hän menee samaan kastiin Seela Sellan kanssa, sillä niin on lupsakka, taitava ja kaiken kokenut.
Heikille oli ihan pienestä asti selvää, että hän on näyttelijä; tavallaan hän on syntynyt jo siihen rooliin. Isossa perheessä kasvaminen ja perheen mukana paikkakunnalta toiselle muuttaminen on varmaan hionut Heikistä sellaisen mukautuvaisen.
Kaikki tuntevat Heikki Kinnusen ja hän on tuttu monesta osasta, sillä hänelle ei ollut niin väliä, mitä ja missä näyttelee, kunhan saa tehdä rakastamaansa työtä. Mainoksissa olemisesta sai kommenttia siitä, ettei olisi pitänyt, mutta mitäs siitä. Rakkainta Heikille on kuitenkin ollut teatteri.
Jos tulee pläjäys teatterihistoriaa, niin samalla kerrotaan Kinnusen perhe-elämästä. Jo se lapsuuden perhe oli kiintoisa, kun oli niin paljon lapsia. Sittemmin perheen perustaminen Rose-Marie Prechtin kanssa, minkä tuotos oli näyttelijä Santeri Kinnunen. Santeri on muuten lukenut tämän kirjan äänikirjaksi. Toinen perhe Satu Silvon kanssa ja siitä liitosta niin ikään kaksi näyttelijää; Paavo ja Vilma Kinnunen.
Elisa Heilala on hyvin koonnut Kinnusen elämät näihin kansiin niin, että päähenkilön ”ääni” kuuluu sieltä rivien välistä. Tulee sellainen kotoinen olo, niin kuin olisi ollut mukana näitä juttuja kokemassa. Kuvia on ripoteltu pitkin kirjaa, mikä on hyvä juttu, koska se aivan kuin rikastaa niitä tarinoita, kun heti näkee kuvan.
Tykkäsin todella paljon tästä kirjasta ja etenkin sen päähenkilöstä, joka kaiken suosion keskellä on tavallinen ihminen, joka viihtyy mökillä. Diivailua ei ole piiruakaan. Kiltti mies, joka on aina tullut kaikkien kanssa toimeen. Oli ilo ”tutustua”.






