Pekka Laiho: Poika ja kapakkasaatana

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tämä elämäkerta ei ole mikään historiallinen dokumentti tarkkoine aikoineen, ei välttämättä aivan tarkkoine tietoineenkaan. Asiat ovat voineet tapahtua toisessa järjestyksessä, ehkä vähän toisella tavallakin. Herralla tuntuu olevan taipumusta sekä osittaiseen liioitteluun että myös kaunisteluun – tai sitten se laitettakoon jo unohtuneen nimiin.

Pekka Laihon tie teatteriin oli melko omalaatuinen. Hänet suoraan sanoen tempaistiin lavalle ja kohta olikin vuorossa kuulu Lapualaisooppera. Ensimmäiset esiintymiseen liittyvät paniikkikohtaukset ja tilanteiden hurjuudet hän tosin koki jo alakouluaikoina. Sitten alkoi tie viedä miestä, jos kohta naisetkin. Hän ehti naimisiin ensimmäisen kerran ennen ylioppilaaksi pääsyään.

Sekavat asuinjärjestelyt ja asunnottomuus kahden lapsen kanssa olivat katkeria, ehkä tämä antoi myös jonkinlaista autenttisuutta Salomo ja Ursula -filmatisointiin MTV:ssä. Ainakin itse muistan nähneeni tämän ei niin kauankaan sitten ja pidin sitä maailmankuvaltaan oudon autenttisena rakkaustarinana ja tragediana. Palkattuna Mainos-TV:n teatteriin sekä samanaikaisesti Ylioppilasteatteriin, Laiho teki lähes herkeämättä työtä juosten paikasta toiseen.

Muutto Tampereelle ei tuonut sivuun jääneeseen perhe-elämään muuta muutosta kuin eron. Sen sijaan hyviä rooleja siellä riitti. Näyttelijä antoi kaikkensa, teki hullujakin temppuja, asui ja nukkui välillä missä sattui. Kunnes jälleen nainen pelasti hänet, toinen vaimo Eeva. Tampereella hän ei ajatellut näyttelemistä työnä: tuli hyviä rooleja eri genreistä, kaikki kävi, kaikki hoitui. Tai ainakin melkein, toki floppejakin tuli. Kaikkea ei voi sisäistää aina eikä joka paikassa. Samaan aikaan hän esiintyi kuitenkin jo runsaasti TV:ssä eri ohjelmissa sekä mainoksissa. Aika auvoisaa aikaa, parhaimmillaan.

Muutos seurasi toistaan, kun hän sai vielä yhden roolin, Helsingin kaupunginteatterista. Töitä riitti, riitti hupiakin, kapakoita ja tuttuja. Lisää taakse jääneitä rakkaita lapsia ja toinen avioliitto. Lisää töitä Helsingin kaupunginteatterissa ja vierailuja muuallakin, TV-ohjelmia ja kaikkea, mitä tarjottiin. Myös alkoholia, toki.

Kolmas avioliitto vaikutti jo vakavammalta, vaikka vakaviahan olivat kaikki. Myös Laihon roolityöt teatterin puolella olivat varsin vaikuttavia, puhumattakaan joistakin elokuvista. Osa on ehkä vieläkin joillakin hyvässä muistissa. Roolitöistä ainakin muutama on jäänyt elämään työtovereiden ja katsojien kuvauksina sekä arvosteluissa. Jopa johtavat kriitikot olivat kehuneet!

Kirja on hieman sekava sekä ajoissa että paikoissa vapaasti kulkeva tarina miehestä nimeltä Pekka Laiho. Ihan syntymästä saakka tähän päivään asti. Mukaan mahtuu paljon hyviä ja huonoja rooleja, mutta myös itsekehua, omahyväisyyttä sekä poliittisesti nykyisin niin korrekti irtiotto taistolaisuudesta jo tuolloin. Muun ohella kirjassa puhutaan paljon jalkapallosta, musiikista, mukana on hyviä anekdootteja työtovereista, ohjaajista, teatterinjohtajista ja kriitikoista. Vaimot ja lapset ovat siinä lisänä, toki kaivattuja ja rakastettuja kaikki, mutta tuntuvat jääneen melko itseriittoisen näyttelijän sivuun. Ehkäpä sairaus sitten pysähdytti, ystävien kuolemat, kaikki muu tapahtunut sai miehen ehkä kirjoittamaan tämänkin. Olisi suonut tämän olevan kokonaan ihan itse kirjoitettu, koska hän kehuu myös kirjoittaneensa paljon. Kuitenkin kirjan etusivuilla on myös mainittu toimittaja Ulla Paavilainen, joten itse ymmärrän tämän ainakin jonkun läpikäymäksi tekstiksi, jota on ehkä editoitu ja tarkistettu. On tämä kuitenkin omanlaisensa. Hiukan sinne-tänne säntäilevä, kuten herra itsekin!

Elämäkertojen ystäville ja teatteria sekä Mainos-TV:n teatteriproduktioita ja muutenkin televisioita katselleelle lukijalle tämä on melkoinen tietoisku kaikkine nippelitietoineen. Vai tämmöistä! Kirja on selkeästi näyttelijän oloinen, menevä, poikkeileva, hetken yhtä asiaa vakavasti jaanaava ja kohta taas hupikasta juttua kertova opus. Kiinnostava kuitenkin siinä määrin, että yhdessä päivässä tämä tuli luettua – jos ei muuten, uteliaisuus on ainakin hyvä kannustin.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *