Ismo Loivamaa: Lastenkamarin aarteet

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

”Se Führer on muuten aika nätti mies – paljon nätimpi kuin kuvissa; sillä on niin hyvä väri…” Näin tuumi tamperelainen ylioppilasneitonen Riti päästyään voimisteluryhmän mukana vierailemaan Berliinin olympialaisissa; kirja on Ainikki Kiven tyttöromaani Olympialaistyttö, joka ilmestyi vuonna 1938.

Lienee itsestään selvää, että myös lasten- ja nuortenkirjallisuus heijastelevat ympäröiviä arvoja sekä arvostuksia ja yhteiskunnan tilaa eivätkä synny tyhjiössä. Tästä ilmiöstä on Ismo Loivamaan Lastenkamarin aarteet -kirja täynnä esimerkkejä; 1970-luvulla pioneerien lastenlehdessä pohdittiin, miten käy joulunvieton, kun Suomesta tulee sosialistinen valtio, ja 2010-luvulla lastenkirjoissakin puhutaan sateenkaariperheistä ja muunsukupuolisista.

Lastenkamarin aarteet -kirja on rakentunut vuosikymmenten ympärille: se lähtee liikkeelle 1940-luvulta ja päättyy nykypäivään. Kunkin vuosikymmenen kohdalla on kerrottu pääpiirteittäin ajankohdan lasten- ja nuortenkirjallisuudesta sekä jonkin verran myös lasten ja nuorten lehdistä ja teatterista. Lukujen lopussa on vuositaulukko, johon on lueteltu kyseisen vuosikymmenen keskeiset tapahtumat lastenkulttuurin alalla. Kaikkihan nämä ovat tietysti ainakin osittain subjektiivisia, mutta Loivamaalla lienee harvinaisen paljon kykyä ja tietoa erotella tärkeimmät virstanpylväät toissijaisista.

Kirjan lukeminen ja selaileminenkin loivat herkullisia hetkiä. Minun ikäiselleni 1940- ja 1950-lukuja käsittelevät jaksot toivat mieleen kotitalon vintiltä äidin nuoruuden ajan kirjat, kun taas 1960- ja 1970- luvut olivat silkkaa nostalgiaa, ja vuodet siitä eteenpäin tuttuja lähinnä tiedollisesti vailla omakohtaisia kokemuksia; 1980-luvustakin, jolloin oma lapseni oli pieni, oli kirjassa lähinnä nuortenkulttuuria. No, Harry Potterista lienee sentään kokemuksiakin aika monella. Potterin kohdalla kerrottiin myös eräästä mielenkiintoisesta ilmiöstä, jota lastenkulttuurin ympärillä usein sattuu, eli erilaiset kirjasodat, jos nyt näin voimakasta ilmiötä voi käyttää. Mutta minun ikäiseni muistavat vaikkapa Aku Ankan herättämän pahennuksen: ankat hipsivät ilman housuja, ilman normaaleja avioliittoja tai muita sukulaisuussuhteita, ja Ariel Dorfmanin myötä opimme lopullisesti, miten kavalan kapitalistinen Ankkalinna onkaan.

Loivamaan kirja on siis monen ikäiselle sopivaa luettavaa; uskon, että se herättää sekä nostalgiaa että halua ottaa kirjassa mainituista asioista lisää selkoa. Suosittelen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *