Ville Kaarnakari ja Kyösti Pietiläinen: Legioonalainen Peters : aavikon kettu

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Kyösti Pietiläinen on kuin tosielämän Jack Reacher, tuo Lee Childin luoman kirjasarjan päähenkilö: kovanyrkkinen sotilas, joka on toiminut sotilaspoliisina eikä kavahda tappeluita. Omassa kirjahyllyssäni on useampi Pietiläisen urasta kertova kirja, ja varsinkin sotilaspoliisiajoilta kertova teos on verraton.

Pietiläinen muutti aikoinaan Suomesta Legioonan kaikkea muuta kuin hellään huomaan ja sai siellä uuden nimen Karl Peters. Pietiläisen ensimmäinen kirja, Legioonalainen Peters, kuvasi Legioonan karuja koulutusmenetelmiä, kuria ja kurinpalautuksia. Ankaruudesta huolimatta tai kenties juuri sen vuoksi Pietiläinen viihtyi Legioonassa, ja hänen sekä Petri Pietiläisen ja Ville Kaarnakarin kanssa kirjoittamat muistelmakirjat ovat suorasukaisia ja aiheesta huolimatta viihdyttäviä. Kaarnakarin kanssa tehdyt teokset ovat kirjoitusasultaan huolitellumpia, mutta tunnelma on säilynyt ennallaan.

Pietiläisen tyyli on suora ja epäkorrekti. Tietyt Aavikon kettu –kirjassa olevat kommentit lähentelevät jo rasismia. Tšadin isku tapahtui vuonna 1983, joten kenties Pietiläistä voitaneen pitää sukupolvensa miehenä, joka puhuu ryssistä ja muista kansallisista ryhmistä tietyllä tavalla.

Kirjassa Aavikon kettu Pietiläinen kertoo Legioonan laskuvarjojääkärien iskusta Tšadiin. Pietiläinen toimi retken aikana sekä iskuryhmänjohtajana että taisteluryhmänjohtajana. Taisteluitakin on, mutta vielä enemmän tavallisia huoltotoimenpiteitä ja vartiointijärjestelyitä. Antilooppien metsästämiselle ja oluen juonnille löytyy myös aikaa. Kirjan loppua kohden toiminta yltyy, ja kapinallisten suorittamat paimentolaisnaisten raiskaukset ja legioonalaistoverin murha antavat legioonalaisille kiukkua jatkaa vaikeissa olosuhteissa. Aivan kirjan lopussa paljastuu, millaisten saavutuksien jälkeen Pietiläinen saa lempinimen Aavikon kettu. Pietiläinen on erittäin ylpeä nimestä: ”Melkein kuin olisi Rommelista puhuttu.”

Monella voi olla romanttinen käsitys Muukalaislegioonasta, mutta Pietiläisen kirjojen perusteella romantisointi on liioiteltua, jopa turhaa. Legioonan kuri on kovaa, ja samanlaisista kurinpitotoimista seuraisi Suomen armeijassa todennäköisesti lööppijulkisuutta, huolestuneita vanhempia ja oikeudenkäyntejä. Legioonan ankaruudesta huolimatta Pietiläinen sopeutuu Legioonaan erittäin hyvin. Hän saa kirjassa useamman kerran kehuja kyvyistään taistelutilanteissa, ja hän näyttäytyy lukijallekin kovapintaisena tarkkailijana ja kylmäverisenä taistelijana, joka käyttää omaa lapinleukuaan aseena. Mitään erityisen henkilökohtaista Pietiläinen ei itsestään paljasta: Legioonan askeettisuus yltää Pietiläisen persoonaan asti. Hän pitää aavikon maisemasta, vahvasta kahvista, kovasta juoksulenkistä ja tuoreesta antiloopin lihasta. Siinä kaikki, ja se riittää. Lukija ei haluakaan tietää Pietiläisen lapsuuden traumoista tai traagisesta ensirakkaudesta. Sellainen rikkoisi illuusion karskista Karl Petersistä ja veisi pohjan koko kirjasarjalta.

Kommentti

  1. Tervehdys, oli hyvin kirjoitettu arvipo Pietiläisestä henkilönä ja kirjastamme Aavikon kettu.

    Minusta olisi mielenkiintoista nähdä arvionne Operaatio-kirjoistani. Viimeisin ssarjassa oli Operaatio Finljandija.

    Tergveisin

    VIlle Kaarnakari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *