Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla

Lucy meren rannalla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Miten olikaan ihanaa tavata taas Lucy Barton läheisineen! Luulin jo jättäneeni heille jäähyväiset Stroutin edellisessä kirjassa Voi William!, mutta toisin kävi, ja niin sainkin hienon lukukokemuksen jälleen kerran. Tätä romaania ei muuten missään vaiheessa mainostettu edes itsenäisenä jatko-osana tuolle aiemmalle Voi Williamille!, mutta mielestäni sen tunteminen antoi paljon lisää syvyyttä uudelle kirjalle.

”Monien muiden tavoin en ollut osannut odottaa, mitä tuleman piti”, on romaanin alkulause. No tulemanhan piti tietysti koronapandemia, joka muutti rajusti sekä Lucyn että hänen entisen aviomiehensä ja tyttäriensä isän Williamin elämää New Yorkissa. Lucy toistelee sitä, miten vähän hän tajusi, mitä oikeastaan oli tapahtumassa, mutta niinhän meille monille kävi. William, joka on biologi, näki asian toisin, ja sai pariskunnan lähtemään pohjoiseen Maineen maaseudulle pois koronan jaloista.

Kun aloin lukea tätä kirjaa, tuntui aiheenvalinta ensin jopa vähän tylsältä: miten saan itseni kiinnostumaan viruksista ja maskeista ja turvaväleistä ja etätöistä, kun itse pandemian pahin kärki on jo toivottavasti voitettu. Mutta Strout saa tämänkin elämään. Kun olin saanut kirjan valmiiksi, alkoi tuntua, ettei pandemia ehkä sittenkään ollut se olennaisin taso, vaikka se määritteli kokonaan uusiksi päähenkilöiden ulkoisen elämän. Romaanissa oli niin monta muutakin tasoa: oli Lucyn ja Williamin suhde, olivat aikuiset tyttäret sekä monet konkreettiset tapahtumat ja juonenkäänteet.

Erityisen läheisenä koin sen tavan, jolla kirjailija-Lucy hahmotti ympäröivää maailmaa, hänen tapansa kohdata ihmisiä herkästi ja eläytyen. Ja sitten kaiken yllä – tai alla, miten vain – eli se suunnaton murheen ja rakkaudettomuuden ääni, joka mitä ilmeisimmin oli kulkeva Lucyn elämässä alusta loppuun, itsepintaisemmin kuin mikään muu, sitkeämmin kuin koronaeristys:

Sinä iltana olin todella surullinen: tajusin, kuten niin monesti elämäni aikana, että lapsuusajan eristyneisyys, pelko ja yksinäisyys eivät koskaan jättäisi minua. Lapsuuteni oli ollut sulkutila.

Kävisi liian pitkäksi luetella kaikkia niitä tasoja ja kosketuspintoja, joita Lucy meren rannalla sisältää. Yhtenä esimerkkinä se kuvaa herkin sanoin Lucyn ja Williamin ikääntymistä ja heidän persoonallisuuksiensa sopeutumista tai sopeutumattomuutta siihen. Lisäksi mukana vilahtaa yksittäisiä todellisia tapahtumia: on mustan George Floydin kuolema järjettömän poliisiväkivallan seurauksena, on Capitol-kukkulan hyökkäys loppiaisena. Ja vallan herkullinen yksityiskohta oli se, että Stroutin varhemmista romaaneista tuttu fiktiivinenkin hahmo eli itse Olive Kitteridge käväisee mukana, tuo ristiriitainen hahmo, joka Lucyn tuttavan silmin ”istuu tuolissaan kuin iso rupisammakko.” 

Lucy meren rannalla oli siis edeltäjänsä tavoin suuri kirja suhteellisen lyhyessä muodossa. Se tarjoaa jotain monenlaisille lukijoille. Minulle se tarjosi sen suunnattoman suuren elämyksen, että ainakin hetken aikaa koin näkeväni maailman aivan pikkuriikkisellä tavalla uusin silmin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 306 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...