Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ragnar Jónasson on tullut tunnetuksi poliisi Hulda Hermannsdottírin tutkimuksia kuvaavalla trilogiallaan Pimeys, Saari ja Sumu; jos joku dekkarinystävä ei ole niitä vielä lukenut, niin lukekoon ja mieluiten vielä tuossa oikeassa järjestyksessä. Jónasson on kuitenkin aloittanut uransa aloittelevasta poliisista Ari Thorista kertovalla sarjallaan, jonka ensimmäinen osa, Lumisokea, on nyt saatu suomeksi Vilja-Tuulia Huotarisen taitavana suomennoksena.
Ari on ehtinyt opiskella viittä vaille valmiiksi teologiksi, ei uskonsa tähden, vaan koska hän ei ole uskonut mihinkään ylimaalliseen voimaan sen jälkeen kun menetti vanhempansa ollessaan hyvin nuori. Jokin poliisintyössä alkoi viehättää häntä, ja nyt hän on lähes valmis poliisiopinnoissaan.
Ensimmäinen työ löytyy kaukaa pohjoisesta Siglufjörðurista, jossa hänen esihenkilökseen tulee kuusikymppinen joviaali Tómas. Siglufjörður osoittautuu olevan tuppukylä kaukana kaikkialta, ja kun se sitten vielä sulkeutuu muulta maailmalta talven lumimyrskyjen aikana, ei ole ihme, että Ari tuntee aika ajoin hyvin painostavaa ahtaanpaikankammoa.
Asiaa ei auta myöskään kaupungin henkinen sulkeutuneisuus; uutena tulokkaana Ari jää sivuun sekä poliisiyhteisöstä että Siglufjörðurin muustakin elämästä. Tätä lievittämään osuu kuitenkin nuori Ugla, josta tulee ensin pianonsoitonopettaja ja myöhemmin ihan ystäväkin, ja lopuksi ehkä jotain vielä muuta. Kirjan murhajuonen kannalta oleellista on se, että kaupungin asujaimistoon lukeutuu vanha, mutta edelleen hyvin kuuluisa kirjailija Hrólfur, joka johtaa paikallista harrastajateatteria.
Juuri ennen näytelmän ensi-iltaa Hrólfur löytyy teatterista kuolleena, ja vaikka poliisit haluaisivat aluksi pitää tapausta onnettomuutena, Ari on itsepäinen vaistossaan, ja murhastahan lopulta tietysti on kysymys. Koska Siglufjörður on siis ankaran talven takia täysin eristyksissä, on käsillä vanhojen hyvien dekkariperinteiden mukainen suljetun tilan mysteeri, ja tekijäksi on pakko epäillä jotakuta teatteriyhteisön jäsenistä, joiden elämänhistorioita ja persoonallisuuksia teksti sitten valottaa.
”Jónasson on Agatha Christien manttelinperijä”, lukee kirjan takakannessa. Liekö asia nyt aivan näin juhlavasti, mutta hyvin perinteinen arvoitusdekkari Lumisokea on, sekä hyvässä että ihan pikkuisen huonossakin. Juonivetoinen tarina oli nopeaa ja mukavaa luettavaa, ja nyt kovin muodikkaaksi tullut pohjoisten olosuhteiden ja miljöön kuvaus sujui mainiosti. Ehkäpä tämä arktinen ilmapiiri alkaa käydä jo vähän kyllästyttäväksikin, mutta on muistettava, että Lumisokea ilmestyi alkukielellä jo vuonna 2010.
Ratkaisuun päästiin tietysti vallan loogisesti Arin pieniä harmaita aivosoluja käyttäen, ja melko hyvin kirjailija onnistui traditionaalisuudestaan huolimatta väistelemään pahimpia dekkarikliseitä. Olihan Ari tietysti – Uglan silmin nähtynä – ”komea ja jäntevä”, mutta annettakoon tämä anteeksi esikoisteokselle. Jotain yhtaikaa viehättävästi vanhanaikaista ja kiinnostavasti modernia tässä kirjassa oli, joten talvilukemiseksi voin hyvin suositella.
