Pia Pesonen: Maatuska

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Pia Pesosen romaani Maatuska tapahtuu kahdessa ajassa ja paikassa. On Leningrad vuonna 1968, jossa nuori Tamara on rakastunut suomalaiseen arkkitehtiin. Pariskunnalla ei ole muuta tietä yhteen pääsemiseksi kuin loikkaus: Tamara selviytyy shakkiturnaukseen Helsinkiin, eikä palaa enää joukkueensa luo Lasipalatsin vessasta. Tarinan nykytason keskushenkilö on Irina, Tamaran tytär. Tapahtumat lähtevät liikkeelle Tamaran kuolemasta. Äidiltä jää jäljelle koti Lauttasaaressa ja röykkiö maatuskoita, ja Irina joutuu pohtimaan omaakin identiteettiään käydessään kuolinpesää läpi.

Näin kerrottuna kirjan idea saattaa kuulostaa sovinnaiselta, mutta Pesonen on onnistunut luomaan aineksistaan mielenkiintoisen kudelman. Hänen tyylinsä on mustanpuhuvan sarkastista ja kielensä täsmällistä ja osuvasti kuvailevaa, etenkin silloin kun on kyse Tamaran neuvostoarjesta:

”Tamara varmisti, ettei heidän reiteillään ollut lyhtypylväitä, joissa olivat pahimmat iskulauseet. Eläköön NKP! Kunnia kansalle! Tamara tiesi missä kadunkulmissa seisoivat henkilöllisyyspapereiden ja asumisrekisteriotteiden tarkistajat. Sitä neuvostonöyryytystä hän ei halunnut näyttää suomalaiselle. Huopatossumummoja ja koppalakkeja ei voinut vältellä. Niitä tuntui olevan tavallista enemmän liikkeellä.”

Tamara rakastaa suomalaistaan, uskoo ja haaveilee. Hänen tyttärensä Irina taas tempoilee epävakaudessaan, tekee hämäräperäisiä matkoja pitkin Eurooppaa, ei nuku ja rakastuu päätä pahkaa uniklinikan hoitajaan. Ehkäpä Irinan kohdalla näitä aineksia on vähän liikaakin: onneton avioliitto työttömän näyttelijän Pietarin kanssa ja omalaatuisesti jälkeenjäänyt kontinkieltä puhuva Saana-­tytär ovat herkullisesti kuvattuja, sen sijaan uniklinikkatarina tuntuu vähän ylimääräiseltä. Ehkäpä Tamaran kuvauksen tiiviys teki siitä juuri niin nautittavaa, kun taas Irinan kohdalla rönsyiltiin ehkä turhaan. Mutta alkuun päästyään tämä kirja on sujuvaa ja nautittavaa luettavaa.

Maatuska on yllätyksellinen kirja, se on nimensä mukaisesti kuin venäläinen puunukke, jossa kerrokset avautuvat toinen toisensa jälkeen:

”Maatuskasta Tamara ilahtui. Se oli jatkuvuuden merkki. Maatuska oli salaisuus, vaikkakin toistuva ja todennäköinen. Maatuskassa tila sulkeutui ja laajeni, ja syvimmältä löytyi yksinkertainen pieni ja selkeä totuus.”

3 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen lukukokemus. Samaan aikaan sekä pidin kirjasta ja kuitenkin jokin siinä tökki. Ehkä se tosiaan oli tuo Irinan osuuden rönsyileminen ja jonkinlainen epätasapaino näiden kahden ajan ja henkilön tapahtumien kerronnassa. Aikamoisen yllätyksen tarina tuo kirjan loppupuolella, joka sinänsä oli mielenkiintoinen ja ehkä sille olisi voinut antaa enemmänkin tilaa. Mutta jälleen hyvä esikoiskirja. Kyllä se lukemisen kestää.

  2. Anteeksi Pia,
    esikoisromaani on eri asia kuin esikoiskirja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *