Jukka Lehtonen ja Jorma Peiponen: Makrokuvauksen käsikirja

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Makrokuvauksesta eli pienten yksityiskohtien valokuvaamisesta kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti perehtyä tähän kirjaan. Aiheesta on kirjoitettu ennenkin ja useimmissa valokuvausoppaissa on ainakin sivuttu asiaa, mutta vielä en ole suomeksi törmännyt tällaiseen yksityiskohtaisuuteen.

Makrokuvauksen käsikirja käsittelee makrokuvausta ja sen eri tekniikoita hyvin perusteellisesti. Tavallisen makrokuvauksen lisäksi käsitellään tarkennuspinoamista, stereomakrokuvausta, makropanoraamoja ja high speed -kuvausta. Erilaisia teknisiä ratkaisuja esitellään kattavasti. On mukavaa, että monet ratkaisuista ovat ennemmin kekseliäitä kuin kalliita, vaikka varustukseen saakin kyllä rahaa palamaan reippaasti, jos kaiken ostaa kaupasta. Paljon voi kuitenkin rakennella itse.

Kirja selostaa valokuvauksen tekniikkaa alkeista lähtien. Tämän kirjan ei olisi välttämättä tarvinnut lähteä aivan valotuksen alkeista, sillä ne on kyllä käsitelty jo monessa kirjassa tätä paremmin. Senkin tilan olisi voinut antaa makrokuvauksen erikoistekniikoille, jotka Makrokuvauksen käsikirja hoitaa kunnialla.

Tekijät eivät ole kirjailijoina aivan parhaita – teksti ei luista ihan niin kuin parhailla tekijöillä – mutta asiansa he kyllä osaavat erinomaisesti. Tuloksena on paikoin vähän kuivakka ja tekninen kirja, josta voi oppia paljon, mikäli aihe kiinnostaa. Satunnaisille makrokuvauksen kokeilijoille riittää pinnallisempikin teos, mutta jos haluaa tosissaan sukeltaa makrokuvauksen maailmaan, tätä kirjaa parempaa johdatusta ei varmastikaan suomeksi löydy.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *