Jukka Lehtonen: Sarvia muttei hampaita : Hyönteiset lähikuvassa

Sarvia muttei hampaita

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hyönteisiä ei tule juuri tarkasteltua läheltä. Kannattaisi – paitsi että hyönteisiä on todella paljon, ne ovat varsin mielenkiintoisia ja monimuotoisia eläimiä. Suomessakin hyönteisiä riittää runsaasti. Jukka Lehtonen on tehnyt hienoa työtä kameran ja makro-objektiivien kanssa ja esittelee Suomen hyönteisiä kauniilla valokuvilla.

Myös teksti, jonka avulla Lehtonen johdattaa hyönteisten maailmaan, vie mukaansa. Sarvia muttei hampaita on sekä kiinnostava katsella että mielenkiintoinen lukea. Tätä kirjaa on helppo suositella kaikille luonnon monimuotoisuudesta kiinnostuneille. Valokuvat ovat taitavia ja joskus ötököitä kuvanneena ei voi kuin ihmetellä, miten Lehtonen on otoksissaan onnistunut näin hienosti. Mukana on niin luonnossa kuvattuja makro-otoksia kuin sadoista otoksista rakenneltuja mikroskooppikuvia, joissa näkyvät kärpästen sun muiden pienimmätkin yksityiskohdat.

On mukavaa, että kirja keskittyy kotimaisiin hyönteisiin. Suomen hyönteisluonto on monimuotoista, vaikka tuntuukin että ne näyttävimmät ötökät löytyvät eteläisemmistä maista. Suomessakin elää kuitenkin monenlaista pientä ja valokuvauksellista otusta, kun katsoo riittävän tarkasti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...