Erling Kagge: Manhattanin alla : matka New Yorkin sisuksiin

Manhattanin alla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Erling Kagge on eräs maailman tunnetuimmista norjalaisista seikkailijoista. Hän on käynyt Etelä- ja Pohjoisnavalla. Hän on kiivennyt Mount Everestille. Hän on purjehtinut Länsi-Afrikkaan ja Atlantin yli Galapagossaarille, sieltä Antarktikselle ja edelleen Kap Hornin ympäri Faklandin saarille sekä Karibian kautta koti-Norjaan. Hänellä on rahaa ja turvallisuutta sekä hyvinvointia, mutta silti hän haluaa jättää sen kaiken taakseen.

Tällä kertaa hän sukeltaa New Yorkin alaiseen maailmaan, tunneleihin eli kirjaimellisesti jätevesiviemäreihin. Maailmaan, josta ei ole olemassa karttoja. Paikkoihin, jotka ovat paikantimien ulottumattomissa ja vielä valkoisia läiskiä. Hän näkee ihmisen alituisena löytöretkeilijänä, etsimässä aina uutta ja miettii, mitä on seuraavaksi edessä. Ihminen on luonnostaan täynnä iloa ja uteliaisuutta.

Kagge kiertelee alisia maailmoja ystävänsä Steve Duncanin kanssa, joka on jo saanut mainetta urbaanina löytöretkeilijänä. Mukana seuraa myös muita henkilöitä, muun muassa kuvaaja Andrew Wonder, toimittaja Alan Feuer sekä Will Hunt, joka aikoo kirjoittaa urbaanista löytöretkeilystä kirjan. Muitakin henkilöitä on mukana ajoittain tai osan retkistä, mutta tärkein ydinjoukko on tässä.

He aloittavat Bronxista, jatkavat Harlemissa, Columbian yliopiston nurkilla, koluavat Central Parkin kulmilla, Manhattanilla, Williamsburgin sillalla sekä useassa viemärissä. Viemäritunnelien outo kauneus ja viehätys on erilaista kuin muualla. Kirjoittajan se vie talsimaan läpi likaveden ja jätteiden, WC-paperin sekä ulosteen ajatellen samalla suorastaan metafyysisiä mietteitä. Kun joukko poistuu tunneleista, on jokaisen haju ja ulkonäkö kamala. Ruokaa, unta, uusiin tunneleihin! He tapaavat paitsi rottia ja torakoita myös ihmisiä ja viettävät muun muassa syntymäpäiviä eräässä tunnelikodissa. On kuin kukaan ei malttaisi pysyä edes pois näiltä paikoilta, joista osa on viehättävää käsin tehtyä tiiltä, osa silkkaa likaista betonia, jossa on kovettunutta ulostetta. Ja todella, joillekin se on koti.

Kirjoittaja käsittelee joukon tekemiä retkiä omalla tavallaan yksityiskohtaisesti ja lomittaa niihin kaikkiin varsin omaperäisiä mietteitä onnesta ja sen tavoittelusta, elämästä yleensä, ihmisenä olemisen taidoista sekä filosofisista mietteistä läpi aikakausien.

Erittäin mielenkiintoinen kooste sekä uskomattomista retkistä että miehen hyvin perustelluista mietteistä, joihin hän on varmasti käyttänyt itsekin paljon aikaa matkoja tehdessään. Hieno kirja jokaiselle, joka näkee löytöretkeilyssä muutakin kuin vain oman nimensä saamisen esille.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...