Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Esa Mäkijärven kuudes runokokoelma Mantra käsittelee ikuisuusaihetta. Rakkaus on runouden kestoaiheita ja levittäytyy Mantran sivuille monimuotoisena. Kokoelmasta löytyy 50 numeroitua runoa, enimmäkseen aika lyhyitä tekstejä, lyhyimmillään aivan sirpaleita.
Mäkijärven teksteistä piirtyy me, joka muun muassa seisoo laiturilla katsomassa järvelle. Nopeasti tunteet osoittautuvat kuitenkin ristiriitaisiksi ja mahdollisesti yksipuolisiksi.
Rakensin siltaa välillemme, mutta koska se tehtiin sanoista
se ei kannatellut sekä rakkauttamme että vihaamme.
Valitsit painon. Säilytit toisen tunteista.
Vastakohdat asettuvat kohdatusten eri tasoilla. Paikoin nämä asetelmat ovat kiehtovia, paikoin vähän latteita (“Jumala rakkaus. Saatana yksinäisyys.”). Mäkijärvellä on oivaltavia säkeitä, mutta mitä rakkautta käsitteleviin tuoreisiin runokokoelmiin tulee, Mantra kalpenee vertailussa Sinikka Huuskon vimmaiseen Kokonaan-teokseen. Mäkijärven ilmaisu on vähemmän yllätyksellistä, vähemmän riehakasta. Vähän tylsempää.
Mantran tunnelmista voi aistia tyytymättömyyttä, epäilystä rakkauden kestävyydestä. Sellaista pitkässä parisuhteessa tietysti helposti on. ”Rakastan sinua” on helposti mantra, jota toistellaan, mutta tarkoitetaanko sitä todella? “Marraskuussa vaikea uskoa / lupaukseen rakkauden voittamattomuudesta”. Lopulta Mantran kääntyessä loppuunsa näyttää siltä, että johonkin sopuun ollaan päästy; on toivoa.
Mantran kansikuva on kaunis; se on Asko Künnapin maalaus. Itse kokoelma on aivan mainio ja tarjoaa ikiaikaisesta aiheestaan huolimatta kiinnostavia uusia huomioita, mutta ei sittenkään aivan nouse omien suosikkieni joukkoon.
Ei voi puhua rakkaudesta, ellei ole kokenut sitä
kaikessa tuhoavuudessaan ja kokoavuudessaan:
mahdollisuudessa poimia palaset ja koota uudelleen
sielua kuljettanut astia.
