Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hautausmaalta löytyy pahasti raadeltu miehen ruumis. Uhrin kohtalo näyttää liittyvän miehen kiikaroimaan kaunottareen Marleneen, joka pian näyttää kytkeytyvän useampaankin salaperäiseen kuolemaan. Mutta kuka tai mikä Marlene oikein on? Lukijalle käy nimittäin alusta asti selväksi, että tapaukseen liittyy yliluonnolliset voimat, ja asia valkenee jopa alapäällään ajattelevalle rikosetsivä Michael Jörgensenillekin kohtuullisen nopeasti.
Tarinan alkuasetelma ei suoraan sanottuna luvannut hyvää. Nainen syntisen vaarallisena viettelijättärenä ja kenties murhaajana on aika kulunut arkkityyppi, johon on vaikea löytää uutta tulokulmaa. Onneksi Peter Snejbjerg kuitenkin löytää sellaisen, sillä vaikka kauhutarina itsessään ei olekaan hirveän omaperäinen, Marlenen hahmosta löytyy kuin löytyykin hieman syvempiä sävyjä kuin mitä tarinan alku antaa ymmärtää. Yllättäen sarjakuvan heikoin lenkki ei olekaan heikosti kirjoitettu naishahmo, vaan puupäinen päähenkilö rikosetsivä Jörgensen.
Tosin “heikko lenkki” antaa ymmärtää, että Snejbjerg olisi jollakin tavalla mokannut sarjakuvansa käsikirjoituksen, ja siitä ei sentään ole kyse. Snejbjerg vain tarkastelee tarinassaan miehisiä heikkouksia sen verran kyynisen ja mustan huumorin kyllästämän linssin kautta, että samaistumispintaa päähenkilöön on vaikea löytää. Tosin ehkäpä tämä ei ole niin vakavaa, kauhusarjakuvasta kun puhutaan niin jonkinlainen moraalinen kannanottohan on juuri sitä mitä genrekonventioita kunnioittavalta sarjakuvalta odottaakin.
Marlene onkin sekä hyvässä että pahassa hyvin perineinen kauhukertomus, joka tuo mieleen nuoruuden lukuisat innostuneet hetket kirjaston sarjakuvahyllyllä. Pyörää ei kenties keksitä uudelleen, mutta perusasiat toimivat hyvin. Snejbjergin piirustustyyli on sekin hyvin perineitä kunnioittavaa, tarkkaa ja huolellista jälkeä. Marlene on viihdyttävä, kauhistuttava ja hauskakin lukukokemus, mutta jättää tuskin kovinkaan pitkäaikaista muistijälkeä.
