Henna Ryynänen: Metsä muuttaa

Metsä muuttaa -kirjan kannessa metsäolento seisoo laivan keulassa kädet levällään personifioidun tuulenvirin kanssa.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Henna Ryynäsen kuvakirjassa metsä kyllästyy ihmisten roskaamiseen, nousee juuriltaan ja lähtee matkaan. Ensimmäinen bussipysäkille saapuva bussi on menossa Turkuun, joten sinne metsäkin lähtee. Kävyt eivät kuitenkaan kelpaa maksuksi bussikuskille, joten metsä suuntaakin merelle.

Metsä seikkailee ympäri maailmaa, mutta lopulta toteaa, ettei missään ole kodin veroista ja palaa takaisin paikalleen Helsingin rautatieaseman viereen, missä häntä onkin jo kaivattu. Metsän poissaollessa ihmiset olivat oppineet tärkeän läksyn: oma metsä on rakas ja siitä on syytä pitää huolta.

Kirjan kuvitus on hauskaa ja hyvin tehtyä, ja sillä on hyvä tarkoitus: lähimetsät ovat tärkeitä ja niiden merkittävyydestä on hyvä muistutella. Myös se on kelpo opetus, että muualla asiat ovat eri tavalla, mutta eivät välttämättä sen paremmin kuin kotonakaan. “Muuttamisen vaihtoehtona onkin muuttuminen”, todetaan takakannessakin.

Sulatan lastenkirjoilta kaikenlaisia höpöjuttuja, mutta Metsä muuttaa -kirjan kohdalla oli kyllä vähän vaikea hyväksyä Helsingin rautatieaseman vieressä olevaa metsää. Sehän on yksi Suomen ankeimpia paikkoja, mitä kaupunkiluontoon tulee! Mikä metsä joku yksinäinen puu ylipäänsä on? Vähän siis hiersi tämän kirjan lähtökohta. Siitä huolimatta tämä on oikein soma kuvakirja.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...