Metsänhelmaan tartuin ensisijaisesti, koska sillä oli ihana nimi ja ajattelin pääseväni sen kanssa metsän helmaan. Pääsinkin, mutta vain ajoittain.
Kirjassa on varsin eristäytynyttä elämää elävä perhe. Lukeminen alkoi ahdistaa: perheen isä oli niin kamala, etten voinut häntä sietää missään vaiheessa. Se, miten hän kohteli perhettään, oli niin anteeksiantamatonta, että minun oli välillä laitettava kirjan lukeminen tauolle.
Miksi sitten jatkoin? Minun oli pakko saada tietää, kuinka perhe selviytyy isän tekosista. Toisaalta Ukko Bambergin kieli oli alusta loppuun asti todella vangitsevaa. Niin rikasta ja sellaista, mistä jää hyvä lukukokemus.
Pääosassa on perheen vanhin poika, joka ei saa niin usein selkäänsä kuin hänen nuorempi veljensä, jonka selkäsaunat on kuvattu niin, että lähes itketti lukea niitä. Pikkuveli on lahjakas ja sehän on isän jatkuva pilkan aihe.
Pikkusisko jää syrjään, taustalle. Äiti onkin sitten varsinainen lapanen. En tykännyt hänestäkään, sillä kyllä äidin kuuluu suojella lapsiaan, mutta ilmeisesti hänkin oli sen tyrannimaisen isän alla.
Miten sitten päästään metsänhelmaan, niin kyllä päällimmäisenä nousee esiin se, että koko perhe lähtee Tuomelaan, isän metsäpalstalle raatamaan ja myrkyttämään. Siitäkin tuli ihan paha olo, miten niitä myrkkyjä oli joka paikassa ja miten niitä käytettiin.
Päähenkilö on kuitenkin sitkeä sissi ja selviää omalla tavallaan. Tykkäsin hänestä, mutta pikkuveli säälitti, ihan kaiken aikaa. Kirjassa on muitakin henkilöitä, jotka on kuvattu todella hyvin ja niin, että jäävät mieleen.
Kaiken kaikkiaan Metsänhelma on lukemisen arvoinen, koska se nostatti niin monenlaisia tuntoja pintaan. Myös oman lapsuuden, koska aikakausi oli sitä samaa aikaa.