Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Psykologi, psykoanalyytikko ja teologi Pekka Järvinen käsittelee kirjassaan ihmismieltä. Keskeinen kirjan kirjoittamisen motivaattori tuntuu olevan nykyään vallalla oleva aivopuhe, jossa Järvinen kokee aivojen ottavan paikan, joka kuuluisi mielelle tai psyykelle. Kun lehtien otsikoissa puhutaan miten aivot sitä ja aivot tätä, Järvisen mukaan useimmiten pitäisi puhua mielestä.
Ihmiskäsitykseni on aivan erilainen. Näkemykseni on, että aivot eivät ajattele eikä niillä ole mielipiteitä. Ne eivät piittaa sen enempää totuudesta kuin valheesta. […] Sen sijaan ihmisessä on psyyke, mieli, jossa koetaan palavia tunteita, ikimuistoisia elämyksiä tai syvää huolta ja ahdistusta ihmiskunnan tulevaisuudesta. [..] Aivot eivät todellakaan sanele, miten toimimme tai millaisia olemme. Me emme ole yhtä kuin aivomme. Kaukana siitä. Me ohjaamme itse itseämme. Me olemme mielemme emmekä aivosolujen luomuksia.
Ihan pelkkä aivopuheen vastainen pamfletti kirja sentään ole, vaikka kovasti psykologian luonnontieteellistymistä vastaan puhuukin. Pelkkä kannanotto ei kantaisi lähes 400 sivua. Järvinen käyttääkin paljon sivuja ihmisen psyyken ja mielen rakenteiden esittelemiseen. Ihmisen suhde itseensä ja narsismi, ihmisen pyrkimys säilyä omana itsenään ja minän pyrkimys suojata itseään, mielen jännitteet ja psyykkinen työ, ristiriidat ja kateus, vapaus ja vastuu – kirjassa on lopulta varsin lavea kattaus erilaisia aiheita.
Järvinen liputtaa psykoanalyysin puolesta. Ratkaisukeskeiselle lyhytterapialle on varmasti paikkansa, Järvinen myöntää, mutta syvälle ulottuva itsehavainnointi ja -analyysi on ihmiselle hyväksi. Sellaista tarjoaa lähinnä psykoanalyysi. Samalla Järvinen myöntää kyllä, että itsetutkiskelussa joutuu kohtaamaan itsestään sellaisia puolia, joita harva haluaa kohdata, joten tällaisesta itsetutkiskelusta ei koskaan tule erityisen suosittua (puhumattakaan siitä, millaiset taloudelliset ja muut rajoittavat tekijät estävät pitkälliseen psykoanalyysiin hakeutumista).
Kirjassa on joitain kummallisuuksia. Psykologisia sitomiskeinoja eli jonkinlaisia elämän mielekkyyden rakenteita esitellessään Järvinen nostaa esimerkeiksi näin maallikosta täysin patologisilta vaikuttavia tapauksia, mutta tuntuu pitävän niitä ihan käypäisinä toimintatapoina. Hieman myös yllättää, että Jungia ei mainita kertaakaan, mutta sitä voi värittää oma olemiseni jonkinasteisessa Jung-kuplassa.
Ihmisen mieli on jännittävä ilmiö. Vaikka aivojen toimintaa kuinka kartoitetaan, ei ole lainkaan selvää, mistä tietoisuus syntyy tai miten mieli rakentuu. Toisen ihmisen mieleen ei ole suoraa pääsyä millään keinolla, ja siksi psykologiakin on tieteenalana keskittynyt paljon käyttäytymisen havainnointiin. Oman mielen liikkeiden tutkiskelusta voi kuitenkin olla paljon iloa. Tämän kirjan lukemalla voi ainakin päästä alkuun itseymmärryksensä kehittämisessä.
Kun ihminen tiedostaa oman mielensä liikkeitä ja niitä ohjaavia periaatteita, se auttaa hallitsemaan omaa psyykeä ja toimintaa. Tämä näkemys on yksi kirjan punaisista langoista, mahdollisesti niistä tärkein, ja palaamme siihen jatkossa usein. Vakaa käsitykseni ja kokemukseni näet on, että helpompi on säätää, muuttaa ja hallita omaa mieltä kuin aivoja.
