Staffan Bruun: Mies joka rakasti uutisia

Osta kirja itsellesi

Staffan Bruunista piti tulla näyttelijä. Teatterikorkeakoulun ovet eivät kuitenkaan auenneet, joten hänen äitinsä tuuppi Staffanin osallistumaan Svenska social- och kommunalhögskolanin journalistilinjan pääsykokeisiin. Ja niin menivät nuoren miehen unelmat uusiksi ja päämääräksi nousi Hufvudstadsbladet, tuttavallisemmin Husis. Ovien kerran auettua Staffan Bruun työskenteli Hufvudstadsbladetissa 36 vuotta. Hänen tuoreet muistelmansa noilta vuosilta kertovat intohimosta ja omistautumisesta työlle, jonka hän koki tärkeäksi. Tosin rakkaus viileni sitä mukaa, kun työskentely- ja toimintatavat lehdessä muuttuivat.

Alun taustakatsauksen jälkeen Bruun vie lukijan suoraan tapahtumien ytimeen. Hän oli todistamassa Puolassa Leninin telakalta alkanutta lakkoaaltoa elokuussa 1980. Hän seurasi paikan päällä myös Baltian maiden itsenäistymisen vaiheita. Kollegansa kanssa hän näki panssarivaunujen ajavan väkijoukkoon ja murskaavan tv-torniaan puolustavia viattomia liettualaisia. Vieraissa oloissa ja mellakoiden keskellä omasta turvallisuudestakaan ei ole takeita, sillä olosuhteet saattavat äkisti muuttua. Toisaalta kaiken tapahtumisen keskeltä on tuotettava journalistisesti tasokasta tekstiä ja kuvaa lukijoille. On myös kiinnostavaa palauttaa mieliin aika ennen internetiä, jolloin tiedonsiirrossa oli ihan omat haasteensa – kotimaassakin, saati ulkomailla.

Vauhdikkaiden jännityskertomusten ja mielenkiintoisten tapaamisten jälkeen on vuorossa ikävämpi osuus. Digitaalisuuden haasteet ovat jo pitkään ravistelleet perinteistä lehdistöä. Hufvudstadsbladet on menettänyt lukijoita erityisen rajusti. Staffan Bruun ei säästele sanojaan, kun hän arvostelee lehden päälliköitä ja Konstsamfundet-säätiön johtoa. Uudistuksiin ja konsultteihin uhrattiin omaisuuksia, vannottiin digijulkaisun nimeen painetun lehden kustannuksella.

Kirja on suorasukaista ja mukaansatempaavaa tekstiä; samalla kertaa sekä viihdyttävä omaelämäkerta että valaiseva tietoteos Hufvudstadsbladetin historiasta, toimittajan työstä ja koko käymässä olevan digitaalisen yhteiskunnan murroksesta. Se pistää miettimään, millä keinoin laatujournalismia voidaan jatkossakin lukijoille tuottaa – ja kuinka tärkeä osa aamurutiineja se painettu lehti yhä monelle on. Minusta tämä oli rakkauspuhe myös painetun sanan puolesta; luetaan lehdet painettuina ja kirjat oikeina kirjoina. Ihan jo siitäkin syystä lämpimät suositukset!

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.