John Irving: Minä olen monta

Minä olen monta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuinka kuvailla muutamalla sanalla pääkäänteet John Irvingin romaanista Minä olen monta, siinäpä kysymys! Kokonaisia elämiä nousuineen ja laskuineen sisältävä tiiliskivi on vaikea selittää kattavasti. Kyse on kuitenkin Billystä, eli kirjailija William Marshall Abbotista, joka ponnistaa vermontilaisesta pikkukaupungista maailmalle – vain palatakseen sinne vanhoilla päivillään jatkamaan vanhassa koulussaan sitä kirjallisuuden ja teatterikasvatuksen työtä, jota hänen isäpuolensa hänen aikanaan siellä opetti. Lapsuus ja nuoruus jättävät elämänmittaiset jäljet, ja ne kasvun paikat tekevät meistä ne, joita me olemme.

Billy on biseksuaalinen, ja tämä, kuten muutkin (erittäin lukuisat ja monipuoliset!) seksuaalisen halun ja mieltymysten, joita Minä olen monta on tulvillaan, on olennaista kirjan ymmärtämiseen. Niin, Billyn ympärillä on homoja, lesboja, naiseksi pukeutuvia miehiä, sukupuoltaan korjaavia, ja mitä vielä. Kai muutama monogaminen heteroparikin siellä täällä vilahtelee. Seksuaalisuuden ja seksin kuvauksia kirjassa on tosiaankin riittämiin, usein ronskihkolla huumorilla höystettynä. Oikeastaan tämä itsen ja identiteetin etsiminen pystypäin sekä tunkkaisten yhteisönormien ja ennakkoluulojen haastaminen on kirjan ydintä. Moninaisuuden kohtaaminen ja hyväksyminen on Irvingin pääeetos. “Älä luokittele minua ennen kuin opit tuntemaan minut!”

Loppupuolellaan Minä olen monta saa synkeämpiä sävyjä, kun 1980-luvun AIDS-epidemia tekee tuhojaan New Yorkin homopiireissä. Lukuisat Billyn ystävät ja heidän läheisensä kärsivät uuden tappavan taudin kynsissä, ja kertomukset kuolinvuoteilta ovat surullisia. Vaikka elämän rajallisuus tuokin melankolisia pohjavirtoja romaaniin, pysyy Minä olen monta kuitenkin pääasiassa kepeän humoristisena, muhevana kerrontana, jota tekee mieli ahmia eteenpäin.

Tämä oli (aika yllättäen!) ensi kohtaamiseni John Irvingin kanssa, mutta eiköhän hänen aiempi tuotantonsakin tule nyt minulle tutustumiskohteeksi. Minä olen monta on viihdyttävä romaani, jossa on hauskojen kohtien lisäksi myös painavaa ajateltavaa. Kannattaa lukea!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 302 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...