Neil Gaiman: Miracleman : Ihmeiden aika

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Aikaisemmin viime vuonna Like julkaisi Allan Mooren käsialaa olevan Miracleman-kokoelman. Kokoelma esitteli Mike Moranin, maailmansa kuuluisimman supersankarin, joka oli kadottanut muistinsa. Muistinsa palatessa Miracleman joutui tekemään valinnan siitä, miten paljon hän antaisi voimiensa vaikuttaa maailmaan.

Mooren ollessa alan suurimpia legendoja, on helppo arvella sarjan jatkajalla olevan suuria vaikeuksia täyttää odotuksia. Lukijalla ei kuitenkaan ole siitä huolta, sillä kokoelman kirjoittajana toimii vähintäänkin Mooren kanssa samalla tasolla oleva Neil Gaiman. Hänen työnsä kun tuntuvat kahmivan palkintoja, riippumatta siitä mihin mediaan hän kirjoittaa.

Gaimanin kuvittajaparina Miraclemanissa on Mark Buckingham. Tämä lienee varmaankin ollut toimiva valinta, sillä hän ja Gaiman ovat toimineet pitkään yhdessä muun muassa Sandman-sarjakuvaa tehdessä. Buckingham on itse myös rautainen ammattilainen muilla töillään. Hän on esimerkiksi voittanut neljä Eisner-palkintoa työstään Fables-sarjakuvan parissa. Sarjan taide on juuri nimenomaan taidetta. Buckingham on ottanut vaikutteita muiden muassa pop-art taitelija Andy Warholista, jonka kopioita sarjakuvassa esiintyy. Lopputulos on uskomattoman tunnelmallinen, varastamatta kuitenkaan show’ta itse sarjakuvalta.

Ihmeiden aika koostaa yksiin kansiin sarjan kuusi lehteä ja lisäkkeenä hieman taidegalleriaa. Sarjakuvan tarina on itsenäinen, mutta lukijalla voi olla hieman vaikeuksia ymmärtää, mistä on kyse, jos sarjaan sukeltaa tutustumatta edeltä käsin aikaisempiin osiin. Tämän kokonaisuuden juonena voisi pitää ajatusta, että aina kun ihminen on luomassa utopiaa, hän väistämättä luo dystopian. Miraclemanissa lähes kaikkivoipa supervoimilla varustettu ihminen on ottanut haltuunsa maailman. Tämä on luonut dystoopisen ympäristön, johon lukija uppoaa. Kokoelman lehdet ovat suurin piirtein itsenäisiä tarinoita, jotka tutkivat uutta maailmaa.

Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa joukko pyhiinvaeltajia on saapunut Miraclemanin torniin. He haluavat esittää toivomuksensa Miraclemanille, jolla tuntuu olevan kaikkivoivat voimat. Toivomuksen saa esittää vain kiipeämällä tornin huipulle, ja tämä teko vastaa Mount Everestille kiipeämistä. Matkan aikana päähenkilö oppii niin toivomusten kuin Miraclemanin luonteesta.

Vaikka kyseessä on supersankarisarjakuva ja useilla sarjan hahmoilla on erikoisia voimia, sarjan ydin on tavallisissa ihmisissä. Siinä miten supervoimaiset ihmiset vaikuttavat lähipiiriinsä. Miracleman : Ihmeiden aika on merkittävä sarjakuva monella tapaa. Se osoittaa että supersankareista saa aikaiseksi vakavasti otettavaa ja syvällistä taiteellista sarjakuvaa. Sillä on hyvin suuri kulttimaine sarjakuvanharrastajien keskuudessa ja se on taatusti tutustumisen arvoinen.

Alennuskoodilla Kirjavinkit30 saat 30 päivän ilmaisen kokeilun!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *