Amerikkalainen Susan Powell katosi vuonna 2005. Susanin katoamispäivänä hänen aviomiehensä Josh Powell kertoi olleensa retkeilemässä avioparin kahden pienen pojan kanssa – lumimyrskyssä ja myöhään yöllä. Tilanne kärjistyi lopulta siihen, että Josh tappoi lapsensa ja itsensä.
Gregg Olsenin ja Rebecca Morrisin kirjassa Murhaaja perheessä käydään läpi tunnettua amerikkalaista katoamistapausta ja perhesurmaa. Olen kuunnellut aiheesta useamman podcast-jakson, mutta tapauksessa on niin paljon käänteitä ja käsittämättömiä tapahtumia, että kirjalla on paikkansa.
Murhaaja perheessä -teosta kannattelee ääni haudan takaa: kirjassa on otteita Susan Powellin sähköposteista, jotka kertovat oudosta ja ahdistavasta avioliitosta. Susan oli ennen katoamistaan harkinnut eroa ja pelännyt, että Josh voisi satuttaa häntä. Susanin ruumis on edelleen löytymättä.
Murhaaja perheessä on vankkaa true crimeä, jota tunnetut tekijät ovat olleet kirjoittamassa. Kirjassa kuvatut ihmiskohtalot jäävät mieleen pitkäksi aikaa.