Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Absurdistisen näkemyksen mukaan ihminen viettää mieletöntä elämää merkityksettömäksi ja irrationaaliseksi kokemassaan maailmassa, johon hänet on tahtomattaan heitetty.” Tieteen termipankki
Ollaan aika lähellä Riikka Ulannon sielunmaisemaa, ainakin minuuttinovelleissa. Niin ja onhan näitä Beckettejä ja Harmseja ja…, mikä ettei, Peltonenkin samaan kastiin kuuluisi. Eli kun epäselvästä yritetään tehdä selvää, tai järjetön selittyy järjettömäksi. Nonsenseä nääs. Tosin ei Ulanto miniatyyrinovelleissaan mikään pessimisti ole, päinvastoin: semmoinen ilolintu luettavaksi – hyvä mieli jää vähintään minuutiksi jokaisen minuuttiluennan jälkeen.
Kuunnelkaas novellia Huuteluaine, joka kokonaisuudessaan tässä:
Loistava nimi siinä! Huu-te-lu-ai-ne! Minkähän se panee huutamaan! Jos minä juon sitä, huudankohan tuossa marketin edessä muiden huutavien kansalaisten kanssa! Tai jos lorotan sitä pyykkikoneen lokeroon, alkavatko lakanat laulaa! Tai!
Mitä?
Ahah… selvä. Kiitos! KIITOS!
Uskallusta ainakin Ulannolla löytyy. Röllykkämahat saavat kyytiä ja äitimude, joka uhoaa vierasrotuiselle bussikuskille hindukuskia, turbaani-Turoa, piikkipeteä, feikkifakiiria, rättimäenmiestä. Vaan tämäpä pakistanin mies lopulta hermostuu ja sykäisee takaisin:
– Tuukkonää saatanan mummonarttu kyytiin vai et, patiomamma, natsilehmä, pöliä, polliisin soitan kohta perkele pysäkin kulumaan.
– Jaajoo, kertalippu kiitos. Hyvää illanjatkoa.
Loukkaavankin kielenkäytön tekee kotoisaksi, siis lämpimäksi, ajoittainen jopemainen kemiläisoululaiskielisyys, peräpohjalaisuuttako se on: katoppa, elläimillä, itteään, tyär-riepu ja mikäpä se sinusta isona tullee.
Kirjailija Riikka Ulannosta (s. 1982) tullee, tai on jo tullukkin kun tämon kolomas teos kysseessä, edelliset olivat runokirjoja: Vedelmiä sekä Tehen.
Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrille? -novellit on mustavalkokuvittanut – kuinkas muuten, sillä mitä sitä nyt väriä värikkääseen kirjaan enää käyttämään – yksinkertaisin läntein Marja-Terttu Vahakangas, ei kun Vähäkangas.
Pidin, tykkäsin, eläydyin, vaikka kuinka vastaan yritin potkiskella!