Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Elokuvien isänäkin” tunnettu Eadweard Muybridge on nykyään harvan muistama nimi. Muybridge oli kuitenkin ensimmäinen, joka onnistui vangitsemaan liikkeen valokuviin, mistä hänen ”kuvasarjansa kilpahevosesta” on erityisen kuuluisa. Muybridgen kehittämä zoopraxiscope oli niin ikään vallankumouksellinen: varhainen elokuvaprojektori oli aikansa huipputekniikkaa, joka vaikutti tulevaan elokuvatekniikkaan.
Muybridgen tarina ei kuitenkaan ole kiinnostava pelkästään lukuisten teknisten edistysaskelien vuoksi. Vuonna 1860 Muybridge oli 30-vuotias kirjakauppias ja kustannusalan mies San Franciscossa, kun hän joutui vaunuonnettomuuteen Teksasissa. Hän sai vakavan päävamman, oli tajuttomana yhdeksän päivää, ja toipui onnettomuudesta vuosia. Tiettävästi aivovamma muutti myös hänen persoonallisuuttaan. Muybridgestä tuli impulsiivisempi ja agressiivisempi. Voisi sanoa, että onnettomuus loi sen Muybridgen jonka maailma oppi tuntemaan.
Toipuessaan äitinsä hoivissa Englannissa Muybridge altistui uusille valokuvauksen muodoille, ja niin hänen elämänsä sai aivan uuden ja päättäväisen suunnan. Hän matkusti laajasti ja teki huimia projekteja, kuten kuvasi Alaskaa sekä Yosemiten kansallispuiston maisemia ennen kuin siitä tuli kansallispuisto. Hän alkoi nopeasti kerryttää itselleen mainetta rohkeana ja kekseliäänä kuvaajana – ja pian myös murhaajana. Muybridge tappoi vaimonsa rakastajan, minkä olisi pitänyt koitua hänelle tuomioksi, mutta tällä kertaa miehellä oli onnea matkassa, kun valamiehistön sympatiat kallistuikin petetyn aviomiehen kannalle.
Guy Delisle onnistuu kertomaan taitavasti Muybridgen erikoisen tarinan. Vaikka tarinassa riittää dramaattisiakin käänteitä, ehkä eniten sarjakuvassa kuitenkin ihastuttivat juurikin ne tekniset yksityiskohdat. Aikanaan ajatus liikkeen pysäyttämisestä oli oikeasti vallankumouksellinen: nähdä jotain sellaista, mitä ihmissilmä ei kerta kaikkiaan voi luonnossa nähdä. Tarkalleen ottaen kysymys oli hevosten juoksusta, kysymys oli kiusannut ihmisiä jo kauan. Nousivatko hevosen kaikki jalat ilmaan jossain välissä sen askellusta? Kyse ei ole vain joutavasta nippelitiedosta, vaan seikasta, joka vaikutti maalaustaiteessa vuosisatoja. Hienoa kyllä sarjakuvassa on mukana paitsi Muybridgen ottamia valokuvia, niin myös maalauksia, joista näkee miten hevosten juoksu kuvattiin ennen hänen valokuviaan. Eläinparat juoksevat tauluissa kuin jänikset.
Tähän tarinaan liittyy vielä Leland Stanford, entinen Kalifornian kuvernööri, rautatiemagnaatti, myöhemmin Stanfordin yliopiston perustaja, ja ennen kaikkea koko valokuvausprojektin perustaja. Kilpahevosista innostunut Stanford oli valmis iskemään rahaa pöytään, ja sitä vaadittiin kun Muybridge joutui keksimään, miten valokuvasarjan ottaminen voisi käytännössä onnistua.
Kahden miehen yhteisestä taivalluksesta saadaan yllättävän paljon irti. Vaikka kumpikin oli omalla alallaan menestynyt mies ja kumpikin onnistui tavoitteissaan, silti kummankin tarinaa varjostaa melankolisuus. Yllätyin, miten koskettavaksi sarjakuvan loppu kääntyi, vaikkei tässä nyt periaatteessa mitään poikkeuksellisen dramaattista tapahdukaan. Sarjakuvan viimeinen sivu on Delisleltä hienosti oivallettu ja kaunis lopetus tarinalle.
Myönnän, että ensin ihmettelin miksi ihmeessä sarjakuvamuistelmista ja matkakertomuksista tunnettu Delisle tarttui yhtäkkiä Muybridgen tarinaan. Sittenhän se selviää. Delisle on alunperin ammatiltaan animaattori, ja juuri tälle ammattikunnalle Muybridge on yhä edelleen hyvin tunnettu nimi. Kukaan ei ole saanut tallennettua liikettä valokuviin niin kuin hän, ja miehen kirjat ihmisten ja eläinten liikkeestä ovat yhä edelleen yhtä kuumaa kamaa kuin yli vuosisata sitten, kun ne ensimmäistä kertaa julkaistiin.
Sarjakuva on siten ilman muuta positiivinen yllätys: se onnistuu sanomaan paljon erikoisesta päähenkilöstään ja ennen kaikkea valokuvauksen varhaisista vaiheista. Myös Delislen piirustustyyli pääsee yllättämään, se on selvästi yksityskohtaisempaa kuin tavallisesti. Delislen pelkistetyssä tyylissä ei ole mitään vikaa, mutta historiallista miljöötä hän on selvästi halunnut kuvata tavanomaista tyyliään perusteellisemmin. Jälleen kerran erinomaisen kiinnostava sarjakuva Delisleltä, suosittelen!
