Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Runoilijana tähän asti tunnetun Risto Oikarisen ensimmäinen romaani on mainio teos. Nälkämaan laulu kertoo yhdestä junamatkasta mutta sulkee sisäänsä palan Kainuun historiaa, Lutherin ehtoollisoppia, Eino Leinoa ja jazz-musiikkia. Tarinat seuraavat toisiaan kuin asemat, joiden läpi juna päähenkilöään kuljettaa.
Tarina alkaa, kun keski-ikää lähestyvä saksofonisti hyppää Helsingistä junaan määränpäänään Kajaanin Eino Leino -päivät. Hieman reppana ja elämässään ajelehtiva muusikko on päättänyt, että nyt riittää. Konsertin jälkeen hän käy viskaamassa mutkaputkensa Kajaanin läpi virtaavaan jokeen ja aloittaa uuden elämän.
Junamatkasta muodostuukin eräänlainen tilinpäätös. Lukijan eteen avataan maisemia nimettömän päähenkilön lapsuudesta Kajaanissa, musiikkiharrastuksesta sekä Sibelius-Akatemian ajoilta. Junavaunun vaihtuvat matkustajat tarjoavat virikkeitä saaden muusikon ajatukset hyppelehtimään sinne tänne. Tarinat seuraavat toistaan ja kirjaan muodostuu tarina tarinassa -rakenne. Siinä se tuo mieleen erään toisen junamatkan kuvauksen, nimittäin Veijo Meren Manillaköyden. Molemmissa varsinainen juoni on yksinkertainen mutta niiden sisään on upotettu absurdeja tarinoita, jotka kiehtovat ja kummastuttavat. Matkan aikana muusikko ehtii nimittäin selvittää niin pitkät pätkät jazzin historiaa kuin pohtia uskonpuhdistusta ja Pietari Brahen ruskeita kiharoita.
Sivukaupalla yhtenäisenä tekstimassana vyöryvä teksti tulee lukijan päälle kuin raiteilla kiitävä juna. Ei kannata räpistellä vastaan – ota hyvä asento ja anna kolkkeen viedä mukanaan. Oikarisen kieli on huolellista, monipuolista ja miellyttävää. Hän on selvästi päättänyt pelastaa suomen kielestä katoamassa olevan ilmiön, nimittäin possessiivisuffiksit. Kun niiden laskemisesta pääsee yli, kuten siitäkin, että kirja on täynnä alkoholisoituneita miehiä vuosisatojen varrelta, teos tarjoaa mielenkiintoisen matkan kesäisen Suomen ja menneiden aikojen halki.
