Jeff Kinneyn Neropatin päiväkirja on yksi maailman suosituimmista nuortenkirjasarjoista. Sarjan kirjoja ja äänikirjoja on myyty pelkästään suomeksi jo yli 2 miljoonaa kappaletta. Sarjan seuraksi on julkaistu myös spin-off-kirjoja ja useita elokuvia. Kaaoskemut on sarjan kahdeskymmenes osa.
Kirjasarjan perusasetelma on yksinkertainen: se seuraa Greg Heffleytä, nuorta poikaa, joka pitää päiväkirjaa. Päiväkirjan tapahtumat kuvitetaan pelkistetyin kuvin, mikä tekee sarjasta helposti lähestyttävän ja hauskan.
Tällä kertaa aiheena ovat syntymäpäiväjuhlat. Greg ei ole innostunut yllätyksistä, vaan näkee syntymäpäivänsä ennen kaikkea mahdollisuutena saada keräilykortteja. Pohjimmiltaan Greg on itsekeskeinen, eikä hän välttämättä ole paras roolimalli, mutta samaan aikaan hän ei ole paha, ja lukija huomaa helposti toivovansa hänelle hyvää.
Sarjan vahvuus on sen huumori ja tunnistettavat arkielämän tilanteet, joihin on helppo samaistua. Kinneyn tarinankuljetus ja piirroksin tukema kerronta tekevät teoksesta helposti lähestyttävän myös lukemaan vasta opetteleville lapsille. Vaikka sarja on jatkunut näin pitkään, on se edelleen varsin suosittu. Kaaoskemut on nimittäin yksi kirjastoissa eniten jonotetuista teoksista.
Negatiivisena puolena voi sanoa, että sarjan huumori rakentuu monesti nolaukselle ja hahmot eivät juurikaan kehity eivätkä opi mitään vastoinkäymisistään.
Kaaoskemut on viihdyttävä ja helposti lähestyttävä nuortenkirja, joka toimii erityisen hyvin 7–12-vuotiaille lapsille, jotka eivät muuten ole löytäneet lukemista harrastuksena.







