Marja Kihlström: Oikeilla nimillä : seksuaalikasvatusopas aikuisille

Oikeilla nimillä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Marja Kihlström on tuttu Puhu Muru -podcastista ja varsin täysipäiseksi seksuaalikasvattajaksi siten havaittu. Seksuaalikasvatus taas on aihepiirinä yhtä aikaa tosi tärkeä ja tosi vaikea. Niinpä Kihlströmin kirjoittama opas seksuaalikasvatuksesta kiinnosti heti. Lopulta kirja kirjaston kautta saapui, nyt se on luettu ja hyväksi havaittu.

Kyllähän tämä on sillä tavalla hyvä kirja, että suosittelisin tätä luettavaksi kaikille, jotka jollain tavalla lasten ja nuorten kanssa tekemisissä ovat. Seksuaalikasvatus on tärkeä asia, sillä seksuaalisuus on eri muodoissaan merkittävä osa jokseenkin kaikkien ihmisten elämää ja vaikka onkin helppo ajatella, että luonto kyllä ajaa tikanpojan puuhun, osaan kyllä omastakin kokemuksesta sanoa, että ei se kyllä ihan niin mene. Etenkin kun median tavanomaiset seksin esitystavat ovat suorastaan naisvihamielisiä, oikean tiedon jakaminen on todella tarpeellista. Olen minäkin oivaltanut vuosien varrella yhtä jos toista siitä, millaista hyvä seksi on, mutta paremmalla seksuaalikasvatuksella olisi varmasti välttänyt erinäiset harhailut.

Eikä kyse ole pelkästään seksistä, vaan seksuaalisuuteen kuuluu paljon muutakin, jolla on merkitystä jo silloin, kun seksin harrastaminen on vielä vuosien päässä. Seksuaalisuuteen nivoutuu kuitenkin tunnetaidot, erilaiset turvataidot ja terve ja hyvänluonteinen suhde omaan vartaloon. Jos lapsilla on asioille oikeat nimet ja parempi ymmärrys, vaaranpaikkoja tunnistaa helpommin ja jos jotain ikävää tapahtuu, on kyky kertoa, mitä on tapahtunut ja ymmärtää, että omia rajoja on loukattu.

Oli mukava lukea kirjan loppusanoista, että lisää on tulossa. Oikeilla nimillä -sarja saa jatkoa lasten kuvakirjan, koululaisten kirjan ja nuorille suunnatun kirjan muodossa. Hyvä: tällaista tarvitaan enemmän. Nyt sitten vain lukemisesta tekoihin, eli toteuttamaan fiksua seksuaalikasvatusta omille lapsilleen – ei ihan helppo juttu, mutta sen verran tärkeää, että parhaansa sitä on tehtävä.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia kirjoja painottuen naisten kirjoittamiin kirjoihin. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...