Roope Mokka ja Aleksi Neuvonen (toim.): Olimme kuluttajia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pamfletin alaotsikkona on Neljä tarinaa vuodesta 2023. Kirjoittajat ovat taustaryhmänsä kanssa tehneet mielenkiintoisen kirjan, joka varmasti herättää ajatuksia.

Alussa käydään läpi kuluttamisen lyhyt historia, siten kuin se nyt on nähtävissä. Nelikenttäanalyysin pohjalta on sitten kehitetty neljä erilaista näkymää kuluttamisesta vuonna 2023. Nämä neljä skenaariota ovatkin sitten melkoista luettavaa, suorastaan hiukan pelottavaa. Väittäisin kuitenkin, että osa on täysin mahdollista toteutua, osa lienee pakko toteuttaa…

Lopuksi käydään läpi jo olemassa olevia merkkejä tulevaisuudesta ja kulutuksesta eli mitä nyt jo tapahtuu pienessä mittakaavassa.

Pääaiheina ovat tietysti energia ja luonnonvarat sekä niiden jakautuminen. Toisena tärkeänä asiana huomautetaan liike-elämän ja yritysten sukupolven muutos eläköitymisen takia; johtoon astuvat tuolloin hyvän ja kansainvälisen koulutuksen saaneet nuoret, joilla on tahtoa ja halua hoitaa asioita eri tavalla kuin edeltäjillään. Miten itse yksinäinen kuluttaja sitten selviää? Yksinäisiä kuluttajia tuskin enää on, on yhteisöjä. Myös maailma on vuosien aikana muuttunut niin, että kuluttaminen sellaisena kuin me sen ymmärrämme, ei enää ole mikään itseisarvo.

Pamfletti on korutonta kertomaa, varmasti tämän suuntainen kehitys tuleekin toteutumaan. Suosittelen kaikille kuluttamisesta kiinnostuneille eli tällä hetkellä jokaiselle. Varmasti tämä saa ainakin muutamia kysymyksiä heräämään ja ehkä jopa pieniä ajatuksenpoikasia. Voisiko jotakin tehdä jo nyt toisin? Voinko itse vaikuttaa omaan kulutuskäyttäytymiseeni jo ajatuksen tasolla? Lue kirja ja päätä itse!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...