Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Veera Vaahteran (kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego) Onnellisesti eksyksissä on komediallinen lemmentarina 27-vuotiaasta ikuisuusopiskelija Emmasta. Kirjan alussa Emma päättää jälleen kerran luopua päämäärättömästä haahuilustaan, valmistua, työllistyä ja päästä soluasunnostaan omaan kotiin. Aikuistumisohjelmansa tukijaksi hän saa ystävänsä Sannin, jonka tiukassa ohjauksessa varsinkin gradun palautuksen pitäisi tapahtua alta aikayksikön. Suunnitelmien toteuttaminen ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertaista, varsinkin kun on tottunut välttelemään aikuisuutta ja vastuunottoa.

Onnellisesti eksyksissä seuraa chick lit -lajikumppaniensa mallia ja sisällyttää tarinaan huvittavia kommelluksia, epäonnisia ihmissuhteita ja tietenkin sen suuren rakkauden. Päähenkilö on tuttuun tapaan kommelluksesta toiseen harhaileva tytönhupakko, joskin sankarittarelle on  kirjan edetessä luvassa hieman henkistä kehitystäkin aikuistumisprosessin päästessä käyntiin.

Itse en ole kovin ihastunut näihin tyhjäpäisiin päähenkilönaisiin, joita chick lit -kirjallisuus on täynnä, sillä uskon että ihan täysipäisistäkin naisista saisi kiinnostavia ja hauskoja kirjoja. Joka tapauksessa Onnellisesti eksyksissä on hyvä lajityyppinsä edustaja ja sen lukaisee nopeasti kevyempää luettavaa kaivatessaan.

Aikuistuminen, gradunteon tuska, humanistin työllistymisongelmat, ärsyttävät kämppikset, epämääräiset ihmissuhteet ja monet muut kirjassa esiintyvät teemat kolahtivat ainakin tähän lukijaan ja lienevät tuttuja aihepiirejä aika monelle. Kyllä Vaahtera siis aiheensa tuntee ja saa aineksista kasaan ihan viihdyttävän kirjan, mikä lienee tällaisen kirjallisuuden tarkoituskin.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *