Frans G. Bengtsson: Orm Punainen, Orm Punainen kotona ja idän retkillä

Orm Punainen

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Orm Punainen on historiallinen romaani, joka sijoittuu viikinkien maailmaan 900-luvun loppupuolelle. Orm on ruotsalainen nuori soturi, joka sattumalta tempautuu mukaan viikinkiretkelle Länsi-Eurooppaan. Monivaiheisen retken aikana hän vierailee niin Espanjassa kuin Englannissakin ja kohtaa sekä ystäviä että vihollisia. Myös kulttuurit törmäävät räiskyvästi yhteen, kun viikingit tutustuvat ensi kerran kristinuskoon.

Jatko-osassa Orm perheineen yrittää elää rauhallista elämää kotitilallaan Ruotsissa, mutta vanhat vihamiehet eivät jätä häntä rauhaan, ja hän joutuu puolustamaan kotiaan vainolaisilta. Viikinkiyhteisökin asettaa hänelle omia velvotteitaan, ja lopulta hän joutuu myös vaaralliselle aarteenetsintäretkelle Venäjälle.

Nämä kirjat voi lukea sekä jännittävänä seikkailukertomuksena että uskottavana dokumenttina viikinkien maailmasta. Viikinkien ajatusmaailmasta, tavoista ja arkielämästä oppii paljon uutta, eikä tarinoista puutu yllättäviä käänteitä. Ensimmäinen osa on todellinen klassikko, eikä jatko-osakaan paljon jää jälkeen.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...