Tomi Palonen: Ottonen ja suuri metsä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ottonen on pieni ja arka karhu, joka asuu sängyn alla sukassaan. Se ei millään haluaisi lähteä turvapaikastaan ja kokeilla uusia asioita, mutta eräänä päivänä perheen lasten lennokkikokeilu menee hieman pieleen, ja Ottonen liitelee vahingossa keskelle pimeintä metsää. Yllätys on Ottoselle kuitenkin suuri, sillä metsä ei ole lainkaan sellainen paikka, kuin hän ensin olisi uskonut ja pian Ottonen huomaa, että rohkeutta voi löytyä pienenkin karhun sisältä.

Ottonen ja suuri metsä on rakenteeltaan yksinkertainen ja rohkaiseva tarina omien pelkojensa voittamisesta. Vaikka vastaavalla teemalla varustettuja tarinoita löytyy muitakin, erottuu Ottonen ja suuri metsä edukseen upealla toteutuksellaan. Tomi Palosen valokuvat ovat huikean kauniita ja tunnelmallisia, mutta erityisen vaikutuksen tekee itse karhu Ottonen.

Käsintehdyt hahmot ja valokuviin perustuvat kuvakirjat helposti kärsivät siitä ongelmasta, että hahmot eivät välttämättä ole piirettyihin hahmoihin verrattuna erityisen ilmeikkäitä. Natalya Afanasevan suunnittelema ja toteuttama karhu ei tästä ongelmasta kärsi, sillä hahmon ilmeet oikeasti muuttuvat kohtauksesta toiseen. Lopputulos on aivan ihastuttava ja ruttunaamainen hahmo todellakin herää kirjan sivuilla eloon. Sympaattisen karhun seikkailut vakuuttivat siten ainakin tämän lukijan ja toivon ehdottomasti, että näemme Ottosta jatkossakin.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...