Kristin Cast ja P. C. Cast: Paljastettu

Paljastettu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Paljastetun alussa Tulsan Yön talossa eletään varsin kriittisiä hetkiä, sillä sarjan pahis Neferet hyökkää heikosta tilanteestaan huolimatta täysillä Zoeyta ja tämän ystäviä vastaan, ja samalla Tulsan ihmiset epäilevät Yön talon vampyyreja niin Neferetin kuin tämän uhrienkin kuolemista. Neferetin aiheuttamien ongelmien ja talon traagisten tapahtumien lisäksi myös Zoey alkaa käyttäytyä kummallisesti, eikä kukaan tiedä mikä tätä oikein vaivaa.

Yön talo -sarjan toiseksi viimeinen osa starttaa vauhdikkaasti, eikä tässä kirjassa ole enää aiemmin kritisoimaani tarinan pitkityksen tuntua, vaan lukija pysyy tarinan koukussa alusta loppuun. Dramaattisia tapahtumiakaan ei tarvitse enää säästellä, ja jännitystä kerääntyy myös sarjan viimeiselle osalle, sillä Paljastetussa kehitellään uusia mielenkiintoisia juonenkäänteitä myös päätösosaa varten. Kokonaisuudessaan Paljastettu tarjosi siis varsin positiivisen yllätyksen ja kohotti loppuratkaisullaan kiinnostuksen sarjan päätösosaa kohtaan ihan uusiin ulottuvuuksiin.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...