Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Pelko ihmisessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yhteiskunta on muuttunut: P-influenssa on tullut ja muuttanut kaiken. Sairaus muuttaa uhrinsa toisenlaisiksi: vahvemmiksi, eläimellisemmiksi. Sairastuneet kerätään ensin keskuksiin, sitten suljetaan luoliin, yhteiskunnan ulkopuolelle. Puhtauden puolesta puhujia riittää, ja P-influenssaan sairastuneiden perheenjäsenetkin joutuvat syrjinnän kohteiksi.

Pilvi on sairastunut ja joutuu kahdensadan muun sairastuneen kanssa luolaan asumaan. Luolaan rakentuu omanlainen yhteiskuntajärjestyksensä, eristyksissä muusta maailmasta.

Petri on Pilvin veli, joka joutuu ulkopuolella elämään sivustakatsojan osaa. P-ihmisen sukulaisena on lähes yhtä pahasti merkitty kuin jos itse olisi sairastunut.

Tuomaksella, Pilvin entisellä poikaystävällä, on omat suunnitelmansa Pilvin ja muiden P-ihmisten suhteen. Mitkä ovat Tuomaan motiivit, on hyvä kysymys.

Kirja perustuu novelliin, joka oli koululaisten Luetko sinä? -kampanjassa mukana pari vuotta sitten. Nyt Siri Kolu on laajentanut tarinan romaaniksi. En tiedä, onko tälle jatkoa luvassa; nyt minusta kirja jäi vähän kesken. En tiedä, kuinka paljon tästä pitäisi jatkaa, mutta loppu ei ollut täysin tyydyttävä. Ehkäpä tälle on tulossa jatko-osa, toivotaan niin. Asetelma on vähintäänkin mielenkiintoinen.

Päivitys: kyllähän tarina sai jatkoa. Vuonna 2014 ilmestyi toinen osa, Ihmisen puolella, joka kääräisee tarinan siististi pakettiin.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...