Riitta Kylänpää: Pentti Linkola : ihminen ja legenda

Pentti Linkola : legenda ja ihminen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Riita Kylänpään Pentti Linkola : ihminen ja legenda on amatööriornitologin ja kalastajan elämäkerta.

En tiennyt Linkolasta mitään muuta kuin että hän halusi tappaa kaikki maailman ihmiset, jotta luonto pelastuisi. Koska rakastan lukea kirjoja ihmisistä, joiden mielestä maailma olisi parempi paikka, jos miljoonia ihmisiä tapetaan, niin tietenkin otin Linkolan kirjat ja tämän elämäkerran lukulistalle.

Tämä on ehkä kaikkien aikojen yksityiskohtaisin elämäkerta, joka on koskaan julkaistu. Pentti Linkola ei ole normaali jätkä (ei pitäisi olla mikään yllätys), vaan hän kärsii nähtävästi jonkin sortin autismista, koska hän jo lapsesta saakka kirjasi vihkoihin lähes pakonomaisesti kaikki näkemänsä pitkiksi luetteloiksi, joissa oli yksityiskohtaiset piirustukset ja selostukset havaitusta asiasta.

Pikku Linkola aloitti kadulla näkemistään autoista ja siirtyi siitä lintuihin. Linkolaa ei kiinnostanut ottaa selvää, miten autot tai linnut toimivat, ainoastaan kirjata nämä. Samaan aikaan Linkola kirjoitti lapsesta saakka päiväkirjoja ja kirjeitä, joita hän säilytti luetteloiden kanssa nykypäivään saakka.

Tämän pakonomaisen kirjoittamisen ja säilyttämisen takia Linkolan elämästä on paljon lähes kuukauden tarkkuudella olevaa kirjoitettua dataa. Tämän kirjoitetun materiaalin lisäksi mies on yhä elossa, joten häntä haastateltiin ja näin tämä elämäkerta on niin tarkka, että jopa miehen ensimmäisiä kävelyaskeleita kuvataan lähes kellonajan tarkkuudella.

Riita Kylänpää ei ota tässä kirjassa kantaa ollenkaan siihen, miksi Linkola on niin kuin on, joten autismi on ihan oma epätieteellinen johtopäätökseni, koska kukaan normaali lapsi ei ala luetteloimaan vihkoihin näkemänsä rekat. Minä samanikäisenä leikin Legoilla ja katselin Pikku Kakkosta. Korjatkaa toki, jos on ihan tavallista lapsien kirjata näkemiään rekkoja ja luetteloida jokapäiväiset ateriansa ja niiden koostumuksen tunnin tarkkuudella.

Kirjailijan puolueettomuus on kuitenkin todella hienoa, koska sain sitten vetää ihan omat johtopäätökseni tekstistä ja päättää itse pidänkö Linkolaa sekopäänä vai ainoana järkevänä ihmisenä koko maailmassa.

Linkola oli siis jo alusta asti omituinen ja hän olikin niin omituinen, ettei hän onnistunut valmistumaan yliopistosta, koska ei jaksanut lukea eläinten biologiaa, vaan halusi vain luetella näkemäänsä linnut. Koska Suomi oli 1940- ja 1950-luvulla takapajula, maassamme ei ollut kovin paljon ornitologeja, jotka kartoittivat lintupopulaatioita. Tämä tarjosi yliopistopudokas-Linkolalle markkinaraon ja hän nousi omilla äärimmäisen tarkoilla luetteloillaan Suomen lintututkimuksen huippuun, vaikka hänellä ei olut hajuakaan, miten pääskyn suolisto toimii.

Linkola alkoi havaita omilla metsäretkillään, että lintujen määrä alkoi vähentyä ja hän tajusi ennen muita sen johtuvan teollistumisen aiheuttamista saasteista ja metsähakkuista. Tämä radikalisoi Linkolan, koska hänelle oli suuri vääryys, että lintuja kuoli. Mies kirjaimellisesti itki, kun näki kuolleita lintuja, joten hän alkoi sitten ajaa vuosi vuodelta radikaalimpaa luonnonsuojelua, kunnes päädymme tähän kuuluisaan ekofasismiin.

Mielenkiintoisin huomio tässä hienosti kirjoitetussa ja kuvitetussa kirjassa on Linkolan maailmankuva. Toisin kuin monet luulevat, niin Linkola oli alun perin oikeistolainen. Hän vastusti kommunismia, kannatti kapitalismia (vain Etelä-Suomessa) ja vastusti kaikkia sosiaalitukia, koska hänen mukaansa se ”kasvattaa huonoa ihmisainesta”. Eli juuri sellainen herttainen humanisti, jollaisia löytää Mandatum Lifen johtokunnasta tai Audi-kaupasta.

Kun tämä kehystys asetetaan hänen luonnonsuojelupuheensa ylle, niin kaikki ihmisviha selittyy! Vielä 1970-luvulle asti Linkola vastusti sosiaalitukea samoilla argumenteilla kuin ihmisvihamielisimmät oikeistolaiset, joiden mukaan köyhät ovat köyhiä, koska ovat ”tyhmiä” ja ”laiskoja”.

Linkola meni vielä pidemmälle ja sanoi, että köyhät ihmiset ”ansaisevat” kurjuutensa ja heitä ei pitäisi auttaa, koska se vain ”saastuttaa” suomalaisen kansan ”veren terveyttä”. Linkola halusi, että köyhät kuolisivat nälkään, jotta vain ”parhaat ja ahkerat” suomalaiset jäisivät eloon. Mutta koska Linkola kehysti nämä puheet luonnonsuojelulla eikä markkinalibertalismilla, hän muuttui ihmisvihamielisestä porvarista suureksi humanistifilosofiksi, joka ansaitsee laadukkaasti tuotetun elämäkerran.

Sama oikeistolainen habitus näkyy siinä, että hyvin pitkään Linkola vastusti ”ahneutta” ja ”talouskavua”, mutta ei kapitalistista talousjärjestelmää, jota hän piti parempana kuin kaikkia sosialismin muotoja. Ainoa syy, miksi vasemmistolaiset kannattivat Linkolaa ja oikeistolaiset vihasivat miestä, oli se, että hän oli sattumalta luonnonsuojelija aikana, jolloin ainoat, joita ylipäätänsä kiinnosti luonnonsuojelu, olivat pääosin vasemmistolaisia.

Linkola on niitä harvinaisia ihmisiä, jotka sattuvat elämään oikeassa ajassa ja paikassa. Linkola sai suuren suosion luonnonsuojelunäkemyksillään, vaikka hänen talouspoliittiset ja sosiaaliset näkemyksensä olivat samat kuin sellutehtaan toimitusjohtajalla.

Linkola ei ollut tavallinen oikeistolainen, vaan hän on vielä kaiken lisäksi se kaikista ahdasmielisin oikeistokonservatiivi, joka inhoaa homoja, vastustaa maahanmuuttoa koska uskoo, että ”roduilla” on ”biologisia koteja” ja vastustaa naisten oikeuksia, koska hän omien sanojensa mukaan ”naisen tehtävä on olla kotona hoitamassa lapsia”.

Ihme kyllä tämä suuri humanisti onnistui päätymään naimisiin ja saamaan lapsia. Linkola onkin tässä kirjassa todennut, että ainoa syy, miksi hän ei lähtenyt kannattamaan Perussuomalaisia on se, että puolue ei usko ilmastonmuutokseen ja kannattaa teollisuuden laajentamista.

Mutta 1970-luvun puolivälissä miehen näkemykset alkoivat viimein laajentua ja hän huomasi kapitalistisen järjestelmän ja ympäristötuhon yhteyden, mutta hän ei luopunut elitistisestä ihmiskäsityksestä ja loi oman ideologian, joka on sekoitus stalinistista talousjärjestelmää ja fasistista sosiaalipolitiikkaa, jonka tarkoitus oli luoda äärimmäisen karaistuneita rotupuhtaita patriarkaattisia superihmisiä, jotka selviäisivät karuissa kyläyhteisöissä, jotta luonto säästyisi.

Tietenkään Linkola ei kannattanut itsenäisiä kyläyhteisöjä, kuten anarkistit, vaan keskusjohtoista valtiota, joka ohjaisi kaikkien kylien ruoka-annokset ja työmäärän, koska hänen mukaansa ihmiset ovat ”liian tyhmiä jätettäväksi yksin”.

Koska tämä kirja kuvaa todella yksityiskohtaisesti Linkolan koko elämän ja tämän ajattelun kehittymisen niin henkilökohtaisen elämän kuin filosofian tasolla, lukija alkaa tuntemaan sympatiaa miestä kohtaan kaikesta huolimatta, kuten tunnet sellaista läheistä perheenjäsentä kohtaan, joka on tehnyt huonoja valintoja elämässään.

Tässä kirja onkin mestarillinen, kun se kuvaa Linkolan perverssit ajatukset ja rinnastaa ne miehen syvään, lähes krooniseen masennukseen, jota kaikessa tekopyhyydessä Linkola pyrki parantamaan ulkomaanmatkoilla eteläisille aurinkorannoille.

Kaikesta huolimatta Linkola ei tullut kuuluisaksi, koska hän halusi tappaa ihmisiä, vaan koska hän oli Suomessa edelläkävijä luonnonsuojelussa ja kotimaisessa ornitologiassa. Miehen kirjat ovat hyvin arvostettuja, koska niissä on totuuden siemen. Se onkin yksi asia, mikä tekee ääri-ideologioista vetoavaa: ne sekoittavat kaiken hulluuden todellisiin faktoihin, jolloin ihminen voi aina sanoa sen klassisen ”en ole kaikesta samaa mieltä, mutta mies puhuu asiaa”.

Linkola vaan on pahempi kuin Hitler, Lenin tai al-Baghdadi, koska edellämainittujen kannattajat sentään hyväksyivät 100% johtajiensa ajatukset, mutta Linkolan kannattajat katsovat läpi sormen kaiken miehen pronssikautiset ajatukset, koska idea ihmiskunnan hävittämisestä ja luonnonsuojelusta ovat niin pirun siistejä.

Kirjassa myöskin kuvataan Linkolan ystävä- ja kannattajapiiriä, joka koostui monista kuuluisista suomalaisista älyköistä. Inhottavinta kuitenkin olivat lukuisat filosofit ja kirjailijat, jotka ylistivät Linkolan äärimmäisen yksinkertaisia näkemyksiä kuin ne olisivat suuria henkeviä oivalluksia. Esimerkiksi monet Linkolan kannattajat kuvaavat Linkolaa maailman suurimpana humanistina, joka rakasti ihmiskuntaa niin paljon, että oli valmis uhraamaan puolet, jotta toinen osa säästyisi tai että Linkola kohteli ihmisiä kuin yhtenä eläinlajina, jota voidaan hävittää samalla tavalla kuin ylimääräinen hirvi- tai jänispopulaatio.

Jotenkin ihmiset onnistuivat ohittamaan Linkolan taantumuksellisen moraalin ja avoimen terrorismin kannatuksen ja bilettää hänen kanssaan, perustaa järjestöjä ja puolueita yhdessä. En tiedä ovatko ajat vain muuttuneet, mutta tuntuu aika epätodennäköiseltä, että nykyään annettaisiin avoimesti terrorismiin yllyttävän miehen perustaa puolue. Esimerkiksi Suomi Ensin ei ole saanut tarpeeksi kannattajakortteja kerättyä, vaikka heidänkin tavoitteisiinsa kuuluu massamurha ja väkivaltainen vallankaappaus.

Se, mikä näiltä Linkolaa ihannoivilta filosofeilta unohtuu, on Linkolan yksinkertainen lähes mekanistinen ajatus maailmasta, joka on muuttumaton ja sen vuoksi ainoa asia, mitä voidaan tehdä on karsia rasitteet ja katsoa mitä tapahtuu. Linkola ei vastusta nykyjärjestelmää, koska hän näkee paremman vaihtoehdon, joka voisi korvata vanhan, vaan hän pitää nykyistä järjestelmää parhaana mahdollisena, joten ainoa tapa pelastaa luonto on karsia se ja palata feudalismin aikaan. Mielestäni tämä on hyvin perinteinen oikeistolainen ajatus, joka on vain laajennettu koskemaan koko ihmiskuntaa, eikä vain julkista sektoria.

Linkola huomaamattaan palvelee eliittiä tarjoamalla vaihtoehdoksi nykyjärjestelmälle ainoastaan paluun pimeään keskiaikaan. Tämän kalastajan ajatukset korostetaan luonnonsuojelun kulminaationa, koska ne ovat niin perverssejä, että ihmisten on vain todettava, että ”mies on oikeassa, mutta en voi kannattaa kansanmurhaa ja diktatuuria”, jonka jälkeen tämä voi jatkaa luonnonvaroja kuluttavaa elämää, ajatellen, miten helvetin tiedostava hän on.

Tämä on juuri sellaista ajattelua, jota valtaapitäjät haluavat ja sen vuoksi Linkolasta julkaistiin tämä painava, runsaasti kuvitettu, laatupaperilla ja kovalla kannella varustettu kirja, joka varmasti on kuluttanut juuri niitä luonnonvaroja, joita hän halusi suojella. Linkola luo asetelman, jossa kaikki muut vaihtoehdot vallitsevalle järjestelmälle jätetään pimentoon ja voimme sitten leikkiä, että tarkastimme ”toisen vaihtoehdon” eli Linkolan ajatukset ja sama luontoa tuhoava järjestelmä voi jatkua.

Linkolan suurin vahinko on hänen elitisminsä. Tässä kirjassa paljastuu, että Linkola vihaa köyhiä ja kouluttamattomia ihmisiä, joita hän rinnastaa karjaan. Tämän takia Linkola on sanonut, että hänen visionsa toteuttamiseen tarvitaan eliitin suostumus, joka sitten ylhäältä alas alkaa toteuttamaan hänen suunnitelmansa. Linkola ei tarjoa tavalliselle ihmiselle mitään aktiivista osallistumista luonnonsuojelussa. Ainoa vaikuttamiskeino tavalliselle yksilölle, jonka Linkola tarjoaa, on terrorismi ja senkin tarkoitus on hidastaa luonnontuhoa, ei pysäyttää se.

Linkola tarjoaa oman visionsa, mutta ei miten tavallinen kansa voisi olla osallisena siihen, eli hän palvelee eliittiä, joka ei ikimaailmassa tule luopumaan omista etuoikeuksistaan. Tämä onkin syy, miksi Linkolan ajatukset on nostettu julkiseen keskusteluun, koska kukaan tavallinen ihminen ei pysty olemaan osa hänen visiotaan ja näin todellisuudessa Linkola on merkityksetön filosofi.

Jos Linkola olisi tosissaan merkittävä ajattelija, niin miksi eduskuntataloa ei ole vieläkään räjäytetty tai sellutehtaan johtajia murhattu vaikka Linkola on suorasanaisesti yllyttänyt ihmisiä terrorismiin? Koska kukaan ei oikeasti usko Linkolan ajatuksiin.

Äärioikeistolaista ja ääri-islamilaista terrorismia on olemassa, koska näiden kannattajat oikeasti uskovat, että terrorilla saavutetaan muutosta. Linkola on vain keskiluokan radikaalifilosofi, joka kutkuttaa virkamiestä, joka lukee Hesaria kahvipöydällä, mutta ei oikeasti inspiroi tätä panemaan Linkolan ajatukset täytäntöön, koska Linkola ei tarjoa oikeastaan mitään käytännön toimintaohjelmaa hänelle.

Kirjan puolueettomuuskin on oikeastaan illuusio, koska vaikka kirjailija itse ei ota kantaa Linkolan ajatuksiin, niin ainoat vastustajien äänet, joita kirjassa on laitettu ovat juurikin joko vallitsevan järjestelmän kannattajien tai humanistien, jotka vastustavat massamurhaa. Muuten kaikki, jotka voisivat kritisoida sitä, mitä juurikin äsken osoitin, on jätetty kirjan ulkopuolelle.

Kuitenkin tämä on todella laadukas kirja, jonka kirjailijan äänettömyys antaa lukijan itse analysoida Linkolan elämää ja retoriikkaa. Esimerkiksi kirjassa nostetaan esiin, että Linkola kärsi elohopeamyrkytyksestä, jonka myrkytystasot olivat Suomen korkeimpia. Kirjan mukaan myrkytys ei haittanut Linkolan elämää, eikä siinä syvennytä myrkytyksen vaikutuksiin. Epäilen hieman, että ehkä mies sekosi juurikin elohopean takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *