Eero Alén: Linkolan soutajan päiväkirja

Osta kirja itsellesi

Perusteos Linkolan maailmaan, varsinkin kalastamisen maailmaan. Alkaa olla neljännesvuosisata siitä, kun Eero Alén yritti suorittaa työharjoittelunsa Pentti Linkolan (1932-2020) oppipoikana. Sen verran karua oli meininki, että kesken piti lopettaa: yhtämittaista soutamista ’rallikuski’ kesti pari kuukautta syyskuusta marraskuulle vuonna 1994.

Armotonta menoa nuorelle miehelle, jota Linkola ei juuri kunnioittanut vaan antoi palautetta, joka ei juuri kannustanut, nimitti soutajaansa rallikuskiksi: tällä kun oli tuonaikaisen rallitähden sukunimi. Ja autoiluhan, varsinkin kilpa-autoilu, oli ihmiskunnan syntilistaan paha tahra.

Alén teitittelee Mestariaan ja yrittää parhaansa, mutta voimat eivät vain riitä, jos ei kunnon sapuskakaan. Kuudentoista tunnin soutu-urakat vaatisivat muutakin syötävää kuin mädäntynyttä kalaa, tai kuoretta, jota Linkola napsii suuhunsa suoraan verkosta.

Päätalomaista työntekoa päivästä toiseen, soutua Vanajavedellä. Hyvin Alén tuskansa kuvaa. Ja näyttää, vaikka pääasiassa kunnioittaa Mestariaan, Linkolasta myös sen seurustelevan puolen ulkopuolisten osuessa juttusille; tuolloin juttua piisaa huolimatta siitä, ettei oppipojan kanssa olisi tuntikausiin soutumatkan aikaan puhunut ei pukahtanut.

Maissa ollessa Alén kertoo Pentin suuttuneen kunnolla vain kahdesti hänelle: toisen kerran, kun sytytti tulen uuniin lehdellä, joka oli vielä lukematta ja toisen kerran, kun ’erehtyi’ epäilemään lintujen rengastuksen tarpeellisuutta.

”Älämölö oli hirveä, Anneli säesti ja minä häpesin naama punaisena.”

Järvellähän halveksuvia tuhahduksia kuului tuon tuostaan.

Kirjan uusimmassa pokkaripainoksessa Eero Alén palaa epilogissa Mestarin luo vuonna 2005, kun yksitoista vuotta soutuharjoittelusta on kulunut. Hän vie lahjaksi villasukat, joista Pentti ilahtuu.

”Diabeteksen vuoksi jaloista pitää huolehtia ja vaikka minulla on paljon villasukkia, käytän mielelläni uusia, koska vanhat virttyvät eivätkä lämmitä yhtä hyvin.”

Ihan rehdeissä väleissä eroavat keskusteltuaan Luonnonperintösäätiön nimissä hankituista metsistä, politiikasta ja maailmanmenosta ja kirjaan tulevasta epilogista, tästä tapaamisesta:

”Hyvä on. Se saa olla vaikka kuinka törkeä, kunhan numerot ja nimet ovat oikein!”

Lukemisen arvoinen soutu yhä ja aina. Ja siitä hyvä, että siihen voi palata lukemisvälipalana koska tahansa ja aloittaa mistä kohdasta tahansa: aina pysyy juonessa mukana.

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...