Astrid Lindgren ja Ingrid Vang Nyman: Peppi käy kaupoissa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Peppi käy kaupoissa -kuvakirjassa Peppi lähtee Tommin ja Annikan kanssa kaupungille ostoksille. Pepillä on kasoittain rahaa, mutta muilla lapsilla ei ja siksi hän jakaa iloa myös muille. Mukaan lähtee kilokaupalla karkkia, paljon leluja ja lopuksi vielä lääkettä kaikkiin vaivoihin.

Teksti on irrotettu yhdestä paksusta Peppi-kirjasta ja on ensimmäistä kertaa luettavissa kuvakirjajulkaisuna. Aikanaan tuntui, että tässä on yksi parhaita kohtauksia Peppi-kirjoissa, koska onhan se nyt kivaa kuvitella, mitä itse tekisi, jos olisi lähes rajattomasti rahaa käytössä. Nyt nauratti eniten se klassikkokohta, jossa kaupan ikkunassa kysytään, että ”kärsittekö pisamista” ja Peppi käy kertomassa, ettei kärsi niistä.

Jos Pepistä tykkää hahmona ja tarinana, niin sitten tämäkin kannattaa lukea – varsinkin jos kyseinen pätkä ei ole ennestään tuttu.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *