Yrsa Sigurðardóttir: Perimä

Viime vuosina on muun pohjoismaisen rikoskirjallisuuden mukana käännetty jonkin verran myös islantilaisia dekkareita, ja televisiokin on tuonut koteihimme sieltä laadukasta rikosdraamaa. Kirjailija Yrsa Sigurðardóttir on kuitenkin haastattelussaan sanonut, ettei Islannissa tosiasiassa tehdä kuin muutama murha vuodessa, ja silloinkin on kyse yleensä humalaisten välienselvittelyistä, eikä monimutkaisesti toimivista älykkäistä sarjamurhaajista – siis vähän niin kuin meillä koto-Suomessa, jossa veritekoja on kuitenkin vähän enemmän. Mutta kukapa niistä haluaisi lukea ainakaan Alibia kummemmasta viestimestä.

Perimä-romaani lähtee liikkeelle perheenäiti Elisan julmasta ja suorastaan sadistisesta murhasta. Hänen poikansa onnistuvat pakenemaan huoneensa ikkunan kautta, mutta seitsenvuotias Margrét näkee kaiken. Tapahtuma järkyttää pikkuisen tytön tietenkin aivan pois tolaltaan, ja tutkimuksia johtava rikoskomisario Huldar joutuu turvautumaan lastensuojeluviraston Siljan ja Freyjan apuun, jotta Margrétia saataisiin puhutettua. Romaani kuvaakin oikein taitavasti tätä lapsen kuulusteluprosessia.

Kirjassa on myös toinen tapahtumajuonne, joka kertoo laiskanpulskeasta kemianopiskelija Karlista: tämä on vannoutunut radioamatööri, joka on kovasti pahoillaan siitä, että hänen parhaat kaverinsa, yhtä ameebamaiset Halli ja Börkur, ovat paljon kiinnostuneempia internetin syövereistä.

Olen viime aikoina varsinkin pohjoismaisia dekkareita luettuani joutunut varoittelemaan, että kirjan murhat ovat erityisen väkivaltaisia, julmia ja sadistisia, eikä sellainen teksti välttämättä sovi kaikista herkimmille, mutta Perimä-romaani taitaa ylittää nämä entisetkin, ja valitettavasti niin, sillä minusta kovin paljon vähempikin riittäisi jännityksen luomiseen ja murhaajan motiivien selvittämiseen.

Mutta olihan tämä kirja oikein jännittävä ja mukaansatempaava, ja takakansiteksti lupaa, että saamme lukea tulevaisuudessa vielä lisää Huldarin ja Freyjan tutkimuksista.