Eija Jansson: Petos peilistä katsoo

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Identtiset kaksoset, jotka sekoitetaan toisiinsa – tämä aihe ei ole kovinkaan uusi kirjallisuudessa, varsinkaan kevyemmässä, mutta en ole vähään aikaan lukenut mitään siihen liittyvää kirjaa. Nyt tämä Eija Janssonin uusi kirja Petos peilistä katsoo käsittelee kuitenkin identtisiä kaksosia, joita on vaikea erottaa toisistaan, mutta onneksi paljon muutakin.

Saila on elämäänsä kyllästynyt nainen. Hänellä on hyvä mies ja pieni tyttö, mutta hän on katkeroitunut siitä, ettei kohtalo ole tarjonnut hänelle vihreämpää oksaa: kimaltavia juhlamekkoja, hienompaa asuntoa, uudempaa autoa, siis sanalla sanoen rahaa. Mutta sitten hänen syöpäsairas äitinsä pudottaa pommin: Sailalla on identtinen kaksoissisar, joka annettiin pienenä adoptioon, kun äiti ei köyhyytensä takia pystynyt elättämään kahta lasta. Saila ottaa selvää asioista ja löytää sisarensa; tämä Tuuli on adoptoitu tuomariperheeseen ja hänellä on ollut kaikkea, mitä pienillä tuloilla kituuttava Saila on jäänyt vaille. Saila lähtee tapaamaan Tuulia, ja lukija saa pian arvata, että hän aikoo saada osansa sisarensa menestyksestä.

Tapahtumat lähtevät rullaamaan aika erikoisella tavalla, kunnes sitten nuori nainen löydetään läheisestä koskesta surmattuna. Mutta onko hän Saila vai Tuuli vai kumpikaan heistä? Ja mitä oikein tapahtui pikku Eveliinalle, Sailan tyttärelle? ­ Juttua lähtevät tutkimaan kemiläinen komisario Palosaari, jonka etunimeä ei missään vaiheessa kerrota, ja konstaapeli Tarja Anttonen, ja he joutuvatkin sen pyörteisiin enemmän kuin luulivatkaan.

En ole aikaisemmin osunut lukemaan mitään Eija Janssonin kirjaa, ja lievistä ja vähän vähemmänkin lievistä epäuskottavuuksistaan huolimatta Petos peilistä katsoo yllätti minut positiivisesti. Sailan kateus ja katkeruus ja hänen päättäväinen toimintansa tilanteen parantamiseksi tuntuvat ihan perustellusti kuvatuilta, ja komisario Palosaari, joka ilmeisesti esiintyy Janssonin aiemmissakin kirjoissa, on sympaattinen tyyppi, samoin hankalassa avioliitossa työn ja perheen ristiriidassa pyristelevä Tarja Anttonen. Ehkäpä Tuuli ja jotkut sivuhenkilöt jäivät vähän vaisuiksi, mutta Tuulin kohdalla tämä voi olla tarkoituksellistakin ja kirjan nimeä toteuttavaa: hän on vain peili, johon petollinen Saila katsoo. ­ Itse juoni oli todellakin hieman epäuskottava, mutta eittämättä jännittävä, ja lopussa joutui miettimään, oliko kaikki sittenkään sitä miltä näytti, sen verran taitavasti Jansson lukijaa pyörittää.

Mukavaa dekkariviihdettä siis, ja luultavasti aion jatkossakin seurata Eija Janssonin uraa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *