Pekka Halonen: Peuraheimo

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Tämä fantasiakirja ammentaa aiheensa kaukaa historiasta. Keskiajan sijasta palataan kivikaudelle, noin 5 000 vuotta taaksepäin aikaan jolloin Itämeren paikalla oli Litorinameri ja Suomessa asui nykyisten saamelaisten esi-isiä. Peuraheimo kuvaa yhden kylän elämää parin sukupolven ajan, murrosaikana jolloin etelästä saapuvat uudet tulokkaat, koidalaiset.

Kirja on tyyliltään varsin realistinen, fantasiaksi kirja menee vasta kuvatessaan heimon tärkeimpien henkilöiden eli noitien yliluonnollisia kykyjä kuvaillessaan. Kirja perustuu kattavaan tutkimukseen ja esimerkiksi kuusia tarinassa ei mainita, sillä ne eivät olleet vielä tuohon aikaan Suomeen levinneet. Kirjassa onkin kiehtovaa kivikautisen kulttuurin kuvausta. Jäin hieman kaipaamaan loppuun edes lyhyttä faktaliitettä, jossa kirjailija olisi valottanut tutkimuksensa tuloksia yksityiskohtaisemmin, edes kirjallisuusviitteet olisivat olleet mukava lisä.

Henkilöt ovat tarinassa noitia lukuunottamatta hieman sivuseikka, kirja kertoo yksittäisten kyläläisten sijasta enemmän koko heimon vaiheista. Melko lyhyessä kirjassa ei laajaa henkilögalleriaa olisikaan esitellyt ja vaikka lukija ei kyläläisistä välttämättä välitäkään, heimon kohtalo jäi sentään mietityttämään.

Kirja oli varsin mukaansatempaava, varsinkaan kun odotukseni eivät syystä tai toisesta kovin korkeat olleet. Peuraheimoa on kuitenkin helppo suositella, sen verran kiinnostavaa kivikautinen elämä oli.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *