Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla

Pieni talo preerialla

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Laura Ingalls Wilderin Pieni talo preerialla on kertomus uudisraivaajaperheestä, joka yrittää ryöstää alkuperäiskansojen maat.

Jo kirjan nimi ja kansi ovat sellaisia, jotka eivät voisi pätkääkään kiinnostaa, erityisesti kun kanavasurffailessa olen törmännyt samannimiseen TV-sarjaan, joka vaikutti joltain halvalta saippuaoopperalta, mutta tämäkin oli kirjallisessa klassikkolistassa, joten lukuun vaan!

Tällä kertaa kirja ei pettäny tai ylittänyt odotuksia. Kirja ei ole yhtään huono tai liian lapsellinen, vaikka onkin kirjoitettu pikkutyttöjen näkökulmasta. Kerronta oli ihan sujuvaa ja paikoin, jopa jännittävää, mutta mitään erikoista taiteellisesti tässä kirjassa ei ollut.

Ainoa syy, miksi tämä on mielestäni klassikkolistassa on sen tarkka kuvaus uudisraivaajien arjesta USA:ssa. Vaikka kertojat ovat pikkutyttöjä, vihjeitä alkuperäiskansojen kansanmurhasta ja amerikkalaisten siirtolaisten välisistä sodista ripotellaan pitkin kirjaa.

Juonessa ei ollut kovin suuria tunteikkaita hetkiä, suuria oivalluksia, vaan tasaista, viihdyttävää kerrontaa. En pystynyt erottamaan hahmoja toisistaan tai edes välittämään kovin paljon siitä, mitä tapahtui. Mutta historiasta kiinnostuneena halusin lukea, miten amerikkalaiset suhtautuivat alkuperäiskansoihin noina aikoina ja siinä tämä kirja onnistuu, vaikka se sensuroikin kaiken ikävän todellisuuden, joka oli näitten historiallisten tapahtumien taustalla.

Kirja keskittyy enemmän uudisraivaajien arkeen, joka kuvataan hyvinkin pikkutarkasti, mutta ei sorru luettelemaan työvälineitä ja niiden valmistusmateriaaleja, kuten jotkut vastaavat romaanit. Jos ette ole huomanneet, niin inhoan tavaraluetteloita. Jos haluaisin lukea luetteloita tavaroista, niin viihdyttäisin itseäni supermarketin kassaroskiksessa, lukien keskiluokkaisten perheiden metrin pituisia ostoskuitteja!

Wilder tasapainottelee hyvin päähenkilöiden antirasistisen perheen ja rasististen naapureiden näkemysten välillä. Perheen isä on rehellinen uudisraivaaja, joka ei halua henkilökohtaisesti massamurhata alkuperäiskansoja, joita hän pitää ”jaloina villeillä” ja kehottaa kansanryhmää vastaan kiihottavia naapureita rauhoittumaan. Samaan aikaan perheen isä kuitenkin tukee Yhdysvaltojen hallitusta ja sen armeijaa, joka on lähellä varmistamassa, että alkuperäiskansojen elintilan tuhoaminen sujuu ongelmitta.

Tietenkin kirjailija ei esitä, että perheen isä on tekopyhä imperialisti, vaan tämä on enemmän järjestelmän uhri, joka pakenee oman kaupunkinsa kurjia oloja ja vahingossa edistää alkuperäiskansojen kurjistamista. Alkuperäiskansat eivät tietenkään pidä tästä aluevaltauksesta ja tämä jännite on kirjan mielenkiintoisin kohta. Romaanissa on useita hetkiä, jolloin hahmot kohtaavat alkuperäiskansan jäseniä, jotka eivät puhu englantia, joten varovainen elekieli on ainoa asia, joka voi pelastaa kummatkin.

Romaanin vahvuus on juuri näissä kohtaamisissa, jotka on mestarillisesti kuvattu tavalla, joka muistuttaa scifi-kirjojen avaruusolioiden kohtaamista. Lukija tietää, mikä on alkuperäiskansan edustaja ja todennäköisesti pystyy arvailemaan tämän maailmankuvan, mutta romaanissa uudisraivaajat eivät tunne näitä ihmisiä ja näin heidän kohtaamisensa ovat täynnä jännittävää mystiikkaa.

Kuitenkin välillä etniset jännitteet kuumenevat uudisraivaajien ja alkuperäiskansojen välillä uhkaaviin tasoihin, vaikka kirjassa kertojat vain aistivat tunnelman, ymmärtämättä kunnolla minkä takia kaikki ovat niin hermostuneita. Tämä oli toki mielenkiintoista ja odotinkin, että tällainen pikku söpöilyä oleva kirja muuttuisi raakalaismaiseksi sotakirjaksi, mutta se ei muuttunut ja oikeastaan jännittävin kohtaus koko kirjassa on metsäpalon leviämisen esto, joka on jännittävä, koska olet seurannut hahmojen uudisraivaamista niin pitkään, että pystyt tuntemaan sen ahdistuksen siitä, että ehkä tulipalo polttaa heidän koko omaisuuden ja he kaikki kuolevat nälkään.

Pieni talo preerialla on vähän epätasainen tekele, joka ajoittain nouseekin juonen edetessä emotionaalisesti tyydyttäväksi. Muuten kirjaa ei välttämättä jaksaisi lukea loppuun. Tämä lienee varmaan sitä kuuluisaa kesälukemista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *