Esa-Pekka Kanniainen: Pimeä korpi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nuori koulupoika löydetään vanhalta uhrikiveltä murhattuna. Näyttää siltä kuin saatananpalvojat olisivat olleet asialla. Kun tapahtumaa aletaan tutkia tarkemmin, ei tämä enää vaikuta todennäköiseltä. Vasta Espoosta Turkuun muuttanut komisario Anna Kariluoto saa uransa haastavimman tehtävän. Hänen on selvitettävä, kuka tai ketkä ovat olleet murhaajia sekä mikä on ollut motiivi. Hän ehtii tuskin aloittaa tutkimusta, kun uudet kuolemantapaukset lähistöllä muuttavat tilanteen: itsemurha, kuristaminen, murhapoltto – kaikki tehty erikoislaatuissa olosuhteissa. Ovatko pahat voimat päässeet valloilleen?

Annaa itseään rasittavat työpaikan ennakkoluulot, vähättely, seksuaalinen ahdistelu sekä henkilökohtaiset ihmissuhde- ja perheongelmat. Kolmekymppinen Anna on jaksamisensa äärirajoilla, vajoamassa syvälle synkkyyteen. Kun tutkimuskin tuntuu rankalta ja hankalalta, on vaikeaa toimia asianmukaisesti – varsinkin eräiden työtoverien kanssa.

Samaan aikaan joku, tuntematon, vain kaukaa nähty salamyhkäinen mies on päättänyt eliminoida joukon henkilöitä. Hän on tarkka, empaattinenkin, suora ja tekee omasta mielestään vain sen, mikä miehen on tehtävä… Hänelläkin on omat salaisuutensa ja haaveensa, tai ainakin oli. Nyt hän on vain suorittamassa tehtävää, tosin rankkaa sellaista. Tekijän jäljittäminen on aikaavievää ja hankalaa. Anna joutuu itsekin vaaraan, samoin moni muu, jopa miehen ehkä läheisin ihminen. Myös motiivi on lopulta selvä, tekijä on itse kertonut sen kirjallisesti.

Esa-Pekka Kanniainen on uusi, mielenkiintoinen ja uskottava dekkaristi, joka ainakin vakuutti minut tällä ensimmäisellä kirjallaan eli lisää voi odottaa. Tekijä kuvaa suomalaista rikollisuutta sekä uhrien, poliisin, että tekijöiden näkökulmasta. Yhteiskunta on täynnä nuorten hätää ja väkivaltaa, vanhempia laitapuolen kulkijoita, alkoholisteja, huumeita. Pimeä korpi viitannee kirjan henkilöiden päänsisäiseen synkkyyteen ja ahdistukseen. Tulossa on ennakkotietojen mukaan trilogia, jossa päähenkilönä on nuori Anna, jonka omaa elämää tarkistellaan myös tapahtumien taustoihin liittyen.

Pimeä korpi on tiivistä, jännitystä ylläpitävää kerrontaa, josta ei yhteiskunnallista eikä psykologista näkökulmaakaan puutu. Suosittelen kaikille dekkarien ja poliisiromaanien ystäville. Uusi tulokas on jo tällä paikkansa lunastanut ainakin omassa kirjahyllyssäni!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...