Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Stephen Kingin uusin kirja ilmestyi juuri suomeksi ja odotukset olivat jälleen korkealla. King ei petä uskollisia lukijoitaan tälläkään kertaa. Kirjassa on neljä novellia, joiden yhteisenä teemana on kosto, sen kummemmin selittelemättä tai moralisoimatta. Kirjailija tosin kertoo kirjan lopussa, mistä ja miten hän sai ideat näihin kirjoituksiinsa. Muuten lukija saa pärjätä omillaan. Ainakin minä nautin jälleen kerran. Tarjolla ei taaskaan ole varsinaista perinteistä kauhua, vaan erilaisia tapahtumia, jotka ajavat ihmiset tekemään kuten he tekevät.

Ensimmäinen novelli 1922 on enemmänkin pienoisromaani. Se on Wilfredin tunnustus vaimonsa murhaamisesta ja poikansa elämän tuhoamisesta sekä siitä, mitä kaikesta seurasi. Se on samalla kertomus hulluudesta ja itsekkyydestä sekä omaisuuden hingusta, oman maapalan arvottamisesta. Tarina sijoittuu maaseudulle ja aikaan, jolloin suuren laman tulo alkoi jo näyttää ensimmäisiä merkkejään maalaisväestön elämässä. Tarina sijoittuu Kingille poikkeuksellisiin maisemiin ja ajankohtaan, suomennos on mukavan vanhahtavaa ja tästä tarinasta voi jälleen nauttia katkeraan loppuun asti.

Toisena on vuorossa Iso kuski. Kertomus siitä, miten Tess otti vastaan luentokutsun ja miten hänet neuvottiin väärälle tielle. Kun hän tulee raiskatuksi, hän ei ilmoita asiasta kenellekään eikä mihinkään. Sen sijaan hän päättää kostaa. Ja totta vieköön, sen hän tekee. Tarina on melko hyytävä ja koston oikeutuksesta voi varmasti olla samaa mieltä. Hieman feministinen ote tässä on huomattavissa ja se tekee tietysti tarinasta vielä kiinnostavamman. Tess huomaa itsessäänkin aivan uusia puolia… Hieno tarina, jossa on paljon vinkeitä yksityiskohtia perattavana!

Kahden kauppa on hieman tavallisempaa Kingiä, sillä tätä sivuavia ideoita hän on käyttänyt aikaisemminkin. Syöpään sairastunut Streeter törmää tienpientareella lylleröön, Elvid-nimiseen mieheen (ja kääntelehän miehen nimeä, Devil siinä seisoo…). Tämä tekee miehelle tarjouksen, josta on mahdoton kieltäytyä: Streeter saa jatketta elämäänsä mahdollisesti jopa kymmeniä vuosia, kunhan jollekin muulle voidaan sälyttää kaikki epäonni. Tämä henkilö on Streeterin itse nimettävä ja kukapa ei moista kauppaa tekisi. Elämänsä harmit ja suuret vastoinkäymiset saa kantaakseen hänen paras ystävänsä…

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä tarjotaan Onnistunut avioliitto, jossa onnellisesti aviossa oleva vaimo saa vahingossa selville miehensä elämästä erittäin pelottavia ja inhottavia yksityiskohtia. Hän ei itsekään aluksi usko sisimpäänsä, mutta kaikki todisteet puhuvat karua kieltään osoittaen Bobin syyllistyneen kammottaviin asioihin. Tietäen, että kukaan ei uskoisi hänen selvitystensä tuloksia, Darcy päättää kostaa Bobille ja sen hän tekeekin erittäin kekseliäästi.

Itse ainakin nautin jälleen näistä teksteistä ja siitä, että kirjailija ei vieläkään toista itseään. Ideat ovat tuoreita ja kirjoituksia on nautinto lukea. Kauhua ei perinteisessä mielessä aina ole tarjolla. Kauhun tuovat eletty elämä, hulluus, rikollinen mieli, itse tehdyt valinnat sekä toiset ihmiset – ei yliluonnolliset tapahtumat! Kirja sopii kaikille jännitykseen ja kauhuun tykästyneille sekä Kingin ystäville. Tästä voi myös hyvin aloittaa tutustumisen miehen tuotantoon, sillä tämä on melkoinen makupala ja yhdistelmä eri tyyleistä. Suosittelen siis kaikille vähänkään asiasta kiinnostuneille ja tosiaan ensimmäistä kertaa mieheen tutustuville!

Kirja sai ilmestymisvuonnaan 2010 Bram Stoker -palkinnon sekä vuonna 2011 British Fantasy Award -palkinnon parhaana kokoelmana.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...