Minna Roininen: Pimeänkutojat

Pimeänkutojat

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Alma elää epätyydyttävässä avioliitossa fyysikkomiehensä Simonin kanssa. Simon on pikkutarkka, vähän pitkästyttävä ihminen, jolla on pieniä erikoisuuksia: hän ei oikein pidä nukkumisesta.

Almalle selviää miksi Simon ei pidä nukkumisesta, kun Simonin unet tulevat osaksi Almankin elämää. Tilanne käy suorastaan vaaralliseksi, kun Alman on selvitettävä, miksi epämääräinen vakuutuskauppias väittää Simonin kuolevan piakkoin ja ratkaistava, miten Simonin saa pelastettua.

Unimaailmaan sijoittuva trilleri on asetelmaltaan kiehtova. Aivan kotimaisen kauhun terävimpään A-sarjaan se ei nouse, mutta viihdyin kyllä Alman seikkailujen parissa, vaikka tarinassa tiettyä sekavuutta ja hämäryyttä olikin – toki unimaailmaan sijoittuvan tarinan ei täysin johdonmukainen tarvitse ollakaan.

Kirja ilmestyi pari vuotta sitten Kirjalabyrintin julkaisemana nimellä Unohdetut ovet sekä perinteisenä romaanina että interaktiivisena syväromaanina, jossa lukija saa tehdä valintoja. Tämä julkaisu on perinteinen romaani; en tiedä, onko tässä jotain sisällöllistä tai toimituksellista eroa edelliseen painokseen.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari pitää World Fantasy Award -voittajista ja suurten ideoiden scifistä. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *