Outi Pakkasen jännitysromaanit, joissa Anna Laine vaikuttaa aina jollain lailla, ovat niin turvallisia luettavia, sillä murhalla ja väkivallalla ei mässäillä. Se kaikki jännitys on jännitettä, mikä vallitsee ihmisten välillä.
Pullonkerääjässä esitellään joukko erilaisia ihmisiä ja miten he nivoutuvat toisiinsa. On nuorta ja vanhempaa, vähän öykkäröivämpää ja on hivenen omituisiakin, mutta aika jännää, että jokaisella on salaisuutensa.
Tässä tarinassa nousee ensin Isabella, joka kävelee puistossa ja jolla on kissa nimeltä Mette-Maarit, koska yllätys-yllätys, hän fanittaa Norjan kuningasperhettä. On nuori Amos, joka juuri on muuttamassa pois kotoa. Hänen takertuva äitinsä Karita (ehkä kirjan ärsyttävin tyyppi), joka ei meinaa pysyä nahoissaan, kun lapsi muuttaa, puhumattakaan siitä, että pojalla on itseään vanhempi tyttöystävä. Karitan mies Martti, joka tuntuu kiltisti myötäilevän vaimoaan. Karitan isä Rafael, jolla tuntuu olevan pätäkkää ja joka antaa ymmärtää, että koko maailma pyörii hänen ympärillä. Sitten on Viivi Puro, joka on mennyt rakastumaan varattuun mieheen. Ja muutama muu, mutta pitää lukea aika lailla, ennen kuin alkaa putkahtaa esille yhtä sun toista ja se tärkein, kuka kuolee, sillä aina joku kuolee, mutta miten!?
Anna Laine säätää oman parisuhteensa kanssa ja mäyräkoira Justiina pyörii mukana. Jyri on ihan mukava mies ja hänen poikansa Elias arvostaa Annan ruokia, mutta mitä se nyt meinaa? Sekin luo jännitettä, että miten tässä nyt käy. Eikä sovi unohtaa, että kaikki ruuasta innostuneet saavat Anna Laineen kokkausten kauttaan veden kielelleen.
Lukumatkalla ollaan Helsingissä, käydään niin Elitessä kuin monessa muussakin tutussa tai tunnetussa paikassa. Kuvaillaan paikkoja ja kohtauksia, vaikkapa sitä miten ilahduttavaa on, kun taksikuski nousee autosta avaamaan oven.
Pullonkerääjä on kaikin puolin ihastuttava lukunautinto. Sen mukana voi mennä kuin pullonkerääjä, kaiken aikaa osuu kohdalle jotain kerättävää. Kun sa kirjan loppuun, on saanut tietää monta jännää juttua!